Salaatin allasviljely Luoman Puutarhassa

Puutarha-Sanomat –lehden numerossa 4/2010 on artikkeli Luoman Puutarha Ky:sta. Puutarha luopui talvikurkusta ja siirtyi jääsalaatin omintakeiseen allasviljelyyn. Puutarha on vaihtanut myös kesäkukkien tukkukaupan suoramyyntiin. Se puolestaan edellyttää valikoimain laajentamisen moniin välitystuotteisiin.

Jani Luoma on jo kolmannen polven yrittäjä Luoman Puutarhassa Kortesjärvellä. Janin isoisä hankki puutarhatietoutta kirjeopiston kautta ja rakensi ensimmäisen kasvihuoneen vuonna 1958. Vuodesta 2005 alkaen Jani ja isä-Pauli ovat omistaneet puoliksi puutarhayrityksen, joka rakennettiin uuteen paikkaan vuonna 1997 kunnalta ostetulle tontille.

Puutarhan pinta-ala on nykyään 5000 neliötä. Alusta alkaen on viljelty sekä vihanneksia että kukkia. Vuonna 2003 valmistuneeseen isoon huoneeseen laitettiin aiemmin viljellyn tomaatin sijaan ympärivuotinen kurkun viljely, mutta vuosi sitten viljelykasviksi vaihdettiin jääsalaatti.

– Kukkapuoli joutui rahoittamaan kurkkupuolta. Sähkön hinta nousi ja kurkun keskihinta laski. Kun kurkun hinta putosi jouluna 2009 kesähintoihin, todettiin, ettei kannata hakata päätä seinään, perustelee Jani viljelykasvin vaihtoa.

Voit tilata Puutarha-Sanomat oikean palkin linkistä tai asiakaspalvelustamme puh. 010 387 0880 (ark. klo 9-15) tai lukea lehden digitaalisena näköispainoksena, johon linkki alla.

LUE PUUTARHA-SANOMAT nro 4/2011

Lehden hinta on 5 €, ja sen voit maksaa verkkopankilla tai luottokortilla

Katso video tästä