Hellekesä kuritti avomaan puutarhasatoa

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Kuiva ja helteinen kesä söi avomaantuotantoa: vihannessato jäi 163 miljoonaan ja marjasato 12 miljoonaan kiloon. Kasvihuonevihanneksia kuitenkin tuotettiin edellisvuotta enemmän, yhteensä 75 miljoonaa kiloa. Ruukkuvihannesten määrä kohosi ennätyslukemiin eli 81 miljoonaan ruukkuun. Tiedot perustuvat Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) vuoden 2010 puutarhatilastoihin.

Puutarhayritysten lukumäärä on puolittunut 2000-luvulla, mutta samanaikaisesti tuotantoala on pysynyt lähes ennallaan. Vielä vuonna 2000 puutarhatuotantoa harjoittavia maatiloja ja puutarhayrityksiä oli 8 234 ja tuotantoalaa 18 563 hehtaaria. Vuonna 2010 puutarhatuotantoa oli 4 491 yrityksessä (-45 %) 16 446 hehtaarin alalla (-12 %). Alasta kasvihuonetuotantoa oli 435 hehtaaria.

– Lopettavat tilat ovat keskimääräistä pienempiä ja tuotanto loppuu usein viljelijän eläköitymisen myötä. Jatkavilla tiloilla on tuotantoaloja kasvatettu ja tuotantoa tehostettu. Vihannesten ja marjojen tuotantomäärät ovat pysyneet melko ennallaan, tosin avomaantuotannossa säistä johtuvat vuosittaiset satovaihtelut ovat melko suuria, erityisesti marjantuotannossa, kertoo aktuaari Anna-Kaisa Jaakkonen.

Juurekset, keräkaali ja sipuli avomaan tuotannon perusta

Avomaavihannesala oli viime vuonna 8 656 hehtaaria. Pieni kasvu edellisvuoteen verrattuna johtui tarhaherneen ja sipulin alojen kasvusta.

– Kuivuus haittasi kasvua ja heikensi muun muassa keräsalaatin ja parsakaalin laatua ja avomaavihannessato jäi reilut 15 miljoonaa kiloa edellisvuotta pienemmäksi, toteaa Jaakkonen.

Satomäärältään tärkeimmät olivat porkkanaa (67 milj. kg), valkokaali (22 milj. kg) ja ruokasipuli (20 milj. kg). Pinta-alaltaan suurimman eli tarhaherneen sato jäi vajaaseen 5 miljoonaan kiloon.

Marjantuotantoa oli lähes joka toisella puutarhatilalla yhteensä 6 152 hehtaarin alalla. Yleisimmin viljeltiin mansikkaa, joka oli myös pinta-alaltaan ja satomäärältään tärkein marja. Viime vuoden 15 miljoonan kilon marjasadosta oli mansikkaa 12 miljoonaa kiloa. Mansikkaa viljeli 1 371 tilaa 3 311 hehtaarin alalla.

– Pitkään jatkunut mansikka-alan vähentyminen tuntuu pysähtyneen, sillä pinta-alat ovat lievästi kasvaneet parina viime vuonna. Toisaalta tilojen määrä väheni 55 yrityksellä edellisvuoteen verrattuna, päättelee Jaakkonen.

Sen sijaan pääosin teollisuuskäyttöön menevän herukan viljely on ollut selvässä laskussa. Pinta-alaltaan suurimman eli mustaherukan ala väheni edellisvuotisesta 83 hehtaarilla ja sato jäi alle miljoonan kilon. Marjojen kokonaissato oli kaksi miljoonaa kiloa edellisvuotta pienempi. Omena-ala kasvoi 24 hehtaarilla ennätykselliseen 678 hehtaariin, ja satoa korjattiin 4 miljoonaa kiloa.

Kasvihuonekurkku ja ruukkuvihannekset ennätystahdissa

Kasvihuonevihanneksia tuotettiin viime vuonna 244 hehtaarin alalla ja 823 yrityksessä. Alasta oli tomaattia 114 ja kasvihuonekurkkua 67 hehtaaria. Tomaatteja tuotettiin hieman edellisvuotta enemmän eli 39 miljoonaa kiloa. Kasvihuonekurkusta saatiin 32 miljoonaan kilon ennätyssato. Määrä oli reilut kaksi miljoonaa kiloa edellisvuotta suurempi. Myös ruukkuvihannestuotannon kasvu jatkui: 25 kasvihuonehehtaarin alalta saatiin 81 miljoonaa vihannesruukkua. Eniten kasvoi ruukkusalaatin tuotanto, mutta erikoisvihannesten ja -yrttien osuus oli myös voimakkaassa kasvussa.

Koristekasveja tuotettiin kasvihuoneissa vajaan 15 hehtaarin alalla. Tästä leikkoruusua oli enää 10 hehtaaria. Leikkokukka-ala on pudonnut voimakkaasti ruusun viljelyn vähetessä, sillä vielä vuonna 2000 ala oli 50 hehtaaria. Sen sijaan kesäkukkatuotanto on pysynyt noin 44 miljoonassa kappaleessa, josta amppeleita oli 2,5 miljoonaa kappaletta. Sipulikukat ovat lisänneet merkitystään selvästi. Eniten tuotettiin tulppaaneita, lähes 60 miljoonaa kappaletta. Narsissiruukkuja myytiin kolme miljoonaa kappaletta.

Voit klikata itsesi Tiken tilastosivulla alla olevasta linkistä.

Puutarhatilastot 2010

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!