Suuria muutoksia

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Uuden Tukkutori-lehden(2/2011) pääkirjoituksessa todetaan meneillään olevan suuria muutoksia.– Japanin järistys muutti pohjoisnavan sijaintia vähän, vain muutamia senttejä. Muutokset maailman talouteen ja ihmisten mieliin ovat paljon suuremmat. Ydinvoimaan suhtaudutaan entistä kriittisemmin ja energian hinta nousee. Finanssikriisin jälkeen vaivoin liikkeelle saatu talouden elpyminen on vaarassa pysähtyä. Globalisaatio näyttää nurjan puolensa.

– Arabimaissa vyöryy murros. Ihmisten nälkä vapauteen ja demokratiaan on suuri. Diktatuurit kaatuvat, mutta vielä ei tiedetä, johtaako se vakauteen vai vavistuksiin.

Päätoimittaja Jouko Tikkanen kirjoittaa, että suomalaisten kuluttajien mielissä on tapahtumassa suuri muutos suhtautumisessa ruokaan.

– Ihmiset ovat heräämässä siihen, että kauppojen halpoihin hintoihin perustuva konsepti tuhoaa ruoasta laadun ja aitouden. Ei enää luoteta siihen, että viranomaisten hyväksymät lisäainemäärät ovat turvallisia. Japanin tapahtumat vauhdittavat entisestään lähiruoan ja luomun kysyntää. Nyt haetaan turvallisuutta.

– Huhtivaaleissa on Suomen poliittisessa kentässä tapahtumassa suuria muutoksia. Perussuomalaisten nousu tavoittelemaan pääministeripaikkaa kertoo siitä, että suuri osa kansasta ei ole niellyt menoa EU:n ytimiin, yhteiseen rahaan ja yhteisiin talousvastuisiin.

Timo Soinin selkokielinen retoriikka uppoaa äänestäjiin. Vaalien loppumetreillä heillä on kuitenkin kaksijakoinen valintatilanne kuten veljeksillä Aleksis Kiven romaanissa: onko turvallisempaa paeta Impivaaraan vai pysyä ihmisten parissa samalla sietäen lukkarin opetukset, todetaan Tukkutorin pääkirjoituksen lopuksi.

Tukkutorissa on luomuaiheita

Tukkutori-lehdessä on jälleen mielenkiintoinen sisältö. Artikkeleita on mm. seuraavista aiheista.

• Pääsiäislampaasta on pulaa. Hannu Vainio ja Miika Depner kommentoivat uuden Vainion Teurastamo Oy:n ponnisteluja kalliissa byrokratisassa.

• Bocuse d’Orista palasi nälkäinen mies: Matti Jämsen haluaa voittaa 2013 ja harjoittelu luontuu G.W.Sundmansin keittiöpäällikkönä.

Ville Relander tuli Tukkutorille – ruoka-alan moniosaaja alkaa konkretisoida Helsingin ruokakulttuurin strategiaa.

• Kukkatalo Hämeen sydämessä, Seppo Kouhia rakensi itse nähtävyyden Lammille• Herkkujen ja palvelun Barcelona. El Corte Inglés on paikallinen Stockmann. Boquerian hallista saa esillepanon mallia meillekin.

Jaakko Nuutila väittelee luomusta ja muuttaa maalle. Visiitti Pietarissa jäi lyhyeksi, kun kulttuurierot kävivät liian suuriksi.

Sasu Laukkonen loihtii puhtaita makuelämyksiä. Chef & Sommelierissä valmistetaan ruokaa luomusta ja ”roskakalasta”.

• Trendit ovat Sarilla sormenpäissä. Sari Pihko koluaa Kiinaan Kantonia kahdesti vuodessa

• Maittavaa ruokaa ikäihmisille. Ateriaali on vahvasti kasvavassa bisneksessä mukana.

• Lagerblads Foods Oy:n perustaja Petri Laukontaus palasi Pariisista Tukkutorille paakariksi. Uusi yritys on Coquus Oy, jossa makujen loihtijana on Eero Paulamäki.

Voit tilata Tukkutori-lehden hintaan 35 euroa /vuosikerta (7 numeroa) osoitteesta www.tukkutori.eu tai asiakaspalvelustamme puh. 010 387 0880 (ark. klo 9-15) tai lukea lehden digitaalisena näköispainoksena, johon linkki alla.

LUE TUKKUTORI nro 2/2011

Voit lukea 3 ensimmäistä sivua maksutta ja ostaa koko lehden hintaan 5 €, jonka voit maksaa turvallisesti verkkopankilla tai luottokortilla.

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!