Menekinedistämisavustusten haku avautui

Tänään avataan haku koskien vuoden 2011 markkinointiavustuksia. Avustusta voivat hakea yritykset ja muut yhteisöt. Ylitarkastaja Anna-Leena Miettinen maa- ja metsätalousministeriöstä kertoo, että avustuksien painopisteet ovat luomussa, lähiruoassa ja sesonginmukaisen ruoan käytön edistämisessä julkisessa ruokailussa ja vähittäismyynnissä.

– Painopisteisiin kuluvat myös luomumarkkinoiden kehittämisen strategian tavoitteidentoteuttaminen, erityisesti markkinaketjun toiminnan edistäminen, sekä vihannesten, hedelmien ja marjojen käytön lisääminen erityisesti lapsilla ja nuorilla ja tasapainoisen ruokavalion huomioiminen arkiruokailussa.

– Lisäksi toivotaan maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden EU-alkuperämerkintöjenhakemista tukevia hankkeita sekä EU-yhteisrahoitteisten menekinedistämisohjelmienhakemista edistäviä neuvontahankkeita, sanoo Miettinen.

Miettisen mukaan tällä hakukierroksella ei ole tarkoitus tukea kuluttajille tarkoitettujen reseptienkehittämistä.
– Kansainvälisille messuille osallistumista tai EU-luomumerkintunnetuksi tekemistä ei myöskään tueta.

– Avustusta voidaan myöntää laajoihin valtakunnallisiin maataloustuotteiden markkinoinnin ja tuotannon kehittämishankkeisiin, joissa painottuu tietämys laadukkaista maataloustuotteista, ruokakulttuuri tai terveelliset ruokailutottumukset sekä näihin kokonaisuuksiin liittyvä tiedonvälitys.

Avustuksen enimmäismäärä on mainontaan keskittyvissä hankkeissa korkeintaan 50 prosenttia hankkeen kustannuksista. Tiedotustyyppisissä hankkeissa avustuksen enimmäismäärä rajataan 90 prosenttiin. Hanke voi olla enintään kolmivuotinen.

Varsinainen tutkimus laajamittaisena toimintana kuuluu muilla määrärahoilla avustettavaan toimintaan. Opinnäytetöihin määrärahaa ei voida käyttää. Kuitenkin esim. markkinoinnin ja tuotannon kehittämiseen liittyvien markkinatutkimusten ja muiden vastaavantyyppisten selvitysten tekeminen on tällä rahalla avustettavaa toimintaa. Samoin laadun kehittämistä avustetaan toisella määrärahalla. Sen sijaan esimerkiksi laadukkaita tuotteita koskeva tiedotustoiminta voi saada tätä avustusta.

Menekinedistämishakemusten jättöaikaa on kuukausi eli haku päättyy 22.10.2010.