Tukkutorissa on pääsiästunnelmat

Uuden Tukkutori-lehden (numero 2/2010) kansikuvajuttuna on muotikuvaajana tunnetuksi tulleen Sebastian Nurmen luomutila Tammisaaressa. Bovikin lampaat ja kyytöt ovat haluttuja herkkuja fine dining -ravintoloissa.

Tukkutori-lehti on ajan hermolla ravintolamaailman tapahtumissa. Lehdessä on reportaasi Vuoden Kokki -kilpailusta, jonka voitti helsinkiläinen Mika Palonen. Hänen työpaikkanaan on yksityinen VIP-klubi Bläk. Toiseksi kilpailussa tuli Heikki Liekola (Ravintola Lux, Tukholma) ja kolmanneksi Eric Räty (Chez Dominique, Helsinki).

Tukkutori-lehdessä kerrotaan, kuinka Mäntsälän Kukkatalo uusiutui Helmililjaksi. Yrittäjä Rauni Ahola neuvoo, että yrittäjän tulee kuunnella itseään

Ässähaastattelussa ministeri Paavo Väyrynen pyrkii saamaan vientivaltuuskuntien avulla vetoa talouteen

Uusin Michelin-tähden saanut ravintola Luomo esittäytyy. Jouni Toivaselta ja Mika Mattilalta oli hullunrohkea temppu lähteä yrittäjäksi lama-aikaan.

Kimppu Kivaa leviää Kauhajoelta. Eetu Aronen kertoo, että itsepalvelukukkakaupasta on saatu hyviä kokemuksia ja hän suosittaa francising-kumppanuutta.

Viestintätoimisto Deskin tiskiltä saadaan tuloksia. Tiina Hosiokoski toteaa, että yrityksiä voi sosiaalinen media pelottaa.

Tilaa Tukkutori kotiin kannettuna, vain 35 euroa/vuosikerta. Voit lukea Tukkutorin myös digitaalisena näköispainoksena alla olevasta linkistä. Voit esikatsella kannen ja ensimmäisen sisäaukeaman veloituksetta, jonka jälkeen voit ostaa lehden 5 € verkkopankkimaksulla tai luottokortilla.

Linkki: Lue Tukkutori-lehti (nro 2/2010) digitaalisena näköispainoksena