Kurkku kasvatti keksinnön

Nyystin puutarhassa on viljelty vihanneksia liki kolme vuosikymmentä ja kurkun valotus on ollut käytössä jo parin vuosikymmen ajan. Parhaan sadon saavuttamiseksi kurkun latvojen tulee olla tasakorkeudella lamppuihin nähden. Tarve poiki keksinnöksi uuden tyyppisen alaslaskurullan, kerrotaan Puutarha-Sanomien uusimmassa numerossa (2/2010), joka ilmestyy helmikuun 19. päivänä.

Jurvalaiset Kaija ja Matti Nyysti aloittivat vuonna 1982 tomaatin ja sittemmin kurkun viljelyn.

Nyystin puutarhan pinta-ala on tänä päivänä 5200 neliötä ja palkattuja työntekijöitä on keskimäärin kuusi. Keskitalvella koko pinta-ala on kurkkutuotannossa.

– Kurkut eivät kasva tasatahtia. Kun ne ovat eri korkeudella, voi osa latvoista lamppujen alla kuivua. Huoneen päissä kasvu on erilaista kuin keskellä.

– Odotin aikani rivin kerrallaan laskevaan kiinteään rullasysteemiin yksilöllistä ratkaisua. Kun sellaista ei kuulunut, kehitin uuden alaslaskurullan, joka toimii 25 x 25 mm neliöprofiilin teräsputkella, toteaa Matti Nyysti ja kertoo jättäneensä siitä kesäkuussa patenttihakemuksen.

Alaslaskurullien kauppanimenä on Tiptopreel ja nimensä mukaisesti alaslaskurulla mahdollistaa niin yksittäisen taimen kuin koko taimirivin tarkan korkeuden säädön.

Matti Nyystin mukaan yksilöllinen latvan korkeuden säätö on helppoa.

– Rullan lukitus vapautetaan jousta painamalla, toisella kädellä säädetään latvan korkeus päästämällä lankaa rullalta tai kelaamalla lankaa rullalle. Rulla lukkiintuu jousen vapauduttua.

Lukittuva rulla koostuu kahdesta osasta; rullasta ja lukitusjousesta. Osat on helppo koota narujen asennusvaiheessa. Kussakin rullassa on 65 metriä narua. Yhden valmiiksi kelatun Tiptopreelin hinta on 1,65 € ilman arvonlisäveroa ja sitä voidaan käyttää lukemattomia kertoja, sillä rulla on UV-suojattu.

Matti Nyysti toteaa, että Suomen markkinat ovat pienet.

– Patenttia voi laajentaa tietyn ajan sisällä muihinkin maihin, jos keksintö sattuisi lyömään läpi.

Voit lukea koko artikkelin tilaamalla lehden asiakaspalvelustamme, puh 010 387 0880 (ark. 9-15) tai www.puutarha-sanomat.net -palvelun oikeassa palkissa olevasta linkistä. Voit lukea lehden myös digitaalisena näköispainoksena alla olevasta linkistä.

Tässä linkki Puutarha-Sanomat numeroon 2/2010

Katso video tästä