Ruokaperunaa on varastoissa 225 miljoonaa kiloa

Viljelyalojen kasvu ja hyvä satovuosi kasvattivat ruokaperunavarastoja. Ruokaperunaa oli varastoissa lokakuun puolivälissä 225 miljoonaa kiloa eli 33,6 miljoonaa kiloa viimesyksyistä enemmän. Tike (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) tilastoi nyt toista kertaa maatilojen ruokaperunavarastoissa olevan perunan määrää.

Viimevuotista suuremmat ruokaperunavarastot johtuivat siitä, että tuotantoala kasvoi, satotaso oli hyvä ja edellisvuoden perunavarastot riittivät elokuulle saakka. Ruokaperunan varastokysely tehtiin yli 2 hehtaarin perunatiloille. Ruoka- ja ruokateollisuusperunaa viljelevät tilat ja niiden tuotantoalat saatiin Maaseutuelinkeinorekisteristä. Sen mukaan ruoka- ja ruokateollisuusperunaa viljeli tänä vuonna 4 262 tilaa 14 900 hehtaarin alalla.

Ruokaperunan varastokysely suunnattiin lokakuun puolivälissä tiloille, joilla ruoka- ja ruokateollisuusperunaa viljeltiin yli 2 hehtaarin alalla, ja pienimuotoinen tuotanto jätettiin kyselyn ulkopuolelle. Myös Ahvenanmaa jätettiin kyselyn ulkopuolelle, sillä siellä perunantuotanto painottuu ranskanperunateollisuudessa käytettävään perunaan eikä ruokaperunaan.

Yli 2 hehtaarin viljelytiloja oli 897, ja niillä oli ruoka- ja ruokateollisuusperunaa yhteensä 13 532 hehtaaria. Tästä alasta suurin osa eli 10 392 hehtaaria oli ruokaperunaa. Ruokaperunan varastokysely tehtiin otantana 400 tilalle. Kyselyssä mukana olleilla tiloilla ruoka- ja ruokateollisuusperunaa kasvoi 8 705 hehtaarilla. Kyselyyn vastasi 84 prosenttia tiloista (86 % kyselyn peruna-alasta).

Hyvä satotaso koko Suomessa

Ruoka- ja ruokateollisuusperunan viljelyala kasvoi 636 hehtaarilla eli 5 prosentilla vuoteen 2008 verrattuna. Eniten ruoka- ja ruokateollisuusperunan viljelyala kasvoi Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan TE-keskusten alueilla. Pohjanmaalla ruokaperuna-ala kasvoi edellisvuoteen verrattua eniten eli 278 hehtaarilla. Varsinkin Satakunnan ja Etelä-Pohjanmaan TE-keskusten alueilla tärkkelysperunan ala väheni ja ruoka- ja ruokateollisuusperunan ala kasvoi. Eniten ruokaperunan viljely väheni Pirkanmaan ja Uudenmaan TE-keskusten alueella.

Kulunut kasvukausi oli perunan tuotannolle suotuisa, ja satotaso oli keskimäärin 31 tonnia hehtaarilta eli selvästi edellisvuotta parempi, sillä vuonna 2008 satotaso jäi 27 tonniin hehtaarilta. Viime vuonna perunan päätuotantoalueista Pohjois-Pohjanmaa kärsi sateesta, mutta tänä vuonna alueen satotaso kohosi 33 tonniin hehtaarilta. Tiken satotilaston mukaan ruokaperunan sato oli 274 miljoonaa kiloa ja ruokateollisuusperunan 910 miljoonaa kiloa vuonna 2008. Tämän vuoden satotilaston ennakko julkistetaan 24.11.2009 ja lopullinen tilasto 28.1.2010.

Ruokaperunalajikkeita oli viljelyssä 54. Eniten viljeltiin Nicolaa (2 270 ha) ja Van Goghia (1 742 ha). Ruoka- ja ruokateollisuusperuna-alasta 27 prosenttia viljeltiin näillä lajikkeilla.