Porkkanalajikkeet testataan tiloilla

Merja ja Jouko Kotasoffin tilalla odotetaan porkkanasta hyvää satoa, mutta korjuuseen päästään vasta ilmojen kylmettyä. Vihanneslajikkeiden testaus Suomen oloihin on nykyään siemenyritysten ja viljelijöiden kontolla, kerrotaan uusimmassa Puutarha-Sanomat -lehdessä (nro 8/2009). Katso Pasi Myllymäen ja Jouko Kotasoffin haastattelu videolta.

Kotasoffien tilalla on viljeltyä 40 hehtaaria ja porkkanaa on 20 hehtaaria, ja sitä viljellään kierron vuoksi paljon vuokramailla. Perunaa on 4,5 hehtaaria, tuorehernettä 3 hehtaaria sekä tilliä ja sipulia. Lisäksi tilalla viljellään 4,5 hehtaarin alalla tattaria.

– On pitänyt etsiä kasveja, joissa kulut ovat pienimmillään ja tuet suurimmillaan, vitsailee Jouko Kotasoff. Tattarin viljelyssä ollaan kuitenkin vakavissaan, sillä pariskunta on kirjoittanut ”Merjan kootut tattariherkut” –nimisen kirjan.

HL-vihannes Oy järjesti syyskuun 11. päivänä Lopella Kotasoffien porkkanapellolla uusien porkkanalajikkeiden esittelyn. Koepelto oli kylvetty myöhään, kesäkuun 7. päivänä, joten kaikki lajikkeet eivät olleet vielä täysin kehittyneitä.

Pasi Myllymäki HL-vihanneksesta kertoo, että virallista lajikekoetoimintaa ei vihanneksilla Suomessa enää ole.
– Joissakin hankkeissa on ollut lajikekokeita. Porkkanan lajiketestaus toteutetaan viljelmillä kuten nyt täällä Kotasoffin porkkanamaalla.

– Verranteena tällä näytemaalla ovat ’Natalja’ ja ’Ceres’. Testattavina lajikkeina on sekä varhais- että varastolajikkeita, kertoo Pasi Myllymäki HL-vihanneksesta.

– Viljelijät voivat täällä havainnoida miten aivan uudet lajikkeet ovat menestyneet meidän olosuhteissamme.

Pasi Myllymäki kertoo, että testaus jatkuu seuraamalla eri lajikkeiden säilyvyyttä Kotasoffin varastossa.
– Näistä lajikkeista jotkut otetaan jatkoon ensi vuoden testeihin, ja jotkut testilajikkeet hylätään.

Voit tilata Puutarha-Sanomat -lehden oikeassa palkissa olevasta linkistä tai asiakaspalvelustamme puh. 010 387 0880 (ark 9-15).
Voit lukea lehden myös digitaalisena näköispainoksena www.lehtiluukku.fi -palvelusta, linkki alla.

Puutarha-Sanomat nro 8/2009 näköislehtenä; klikkaa

Katso video tästä