Lepaa 2009 painottui viheralan koneisiin

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Lepaan näyttely keräsi puutarhaväkeä, vaikka parittomina vuosina moni ammattiviljely tarviketoimittaja ei ollutkaan näytteilleasettajana. Viheralan konerunsautta ei lama vielä verottanut, todetaan PUUTARHA-SANOMAT -lehden elokuun lopulla ilmestyneessä numerossa (7/2009). Katso video näyttelystä.

– Näytteilleasettajia oli noin 110 ja näyttelyyn tutustui 7300 henkilöä. Kaksi vuotta aikaisemmin – johon vertaamme – vastaava luku oli 8000. Vuosi sitten näyttelyssä kävi 9000 henkilöä, kertoo toiminnanjohtaja Jyrki Jalkanen Kauppapuutarhaliitosta.

Ensimmäinen Lepaan näyttely järjestettiin 45 vuotta sitten ja se on siten yksi vanhimmista puutarha-alan ammattilaisten näyttelyistä Euroopassa. Parina ensimmäisenä vuosikymmenenä näyttely kulki Rationalisointipäivien nimellä ja seminaarit kuuluivat oleellisesti näyttelyyn.

Vuosina 1986–2003 näyttelyn nimi oli Puutarhatekniikka ja vuodesta 2004 nimenä on yksinkertaisesti ollut Lepaa. Viheralan konepuolen esittely on laajentunut ja sen osuus suhteessa ammattiviljelyyn on kasvanut. Tänä vuonna entistä laajemmat kentät olivat viheralan koneilla.

Vuonna 1996 näyttely oli suurimmillaan, jolloin kävijöitä oli lähes 12 000 ja osastoja oli 190. Vuonna 2010 näyttelyä vietetään juhlatunnelmissa, sillä Lepaan puutarhaopetus täyttää sata vuotta.

Katso video tästä

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!