Laatukriteerit julkisille elintarvikehankinnoille

Julkisten ruokapalvelujen suorittamilla hankinnoilla on suuren volyyminsa takia huomattavia vaikutuksia. Hankinnat vaikuttavat merkittävästi elintarvikeketjun yhteiskuntavastuullisuuden toteutumiseen. Kuluttajat tavoitetaan varsin kattavasti julkisesti tuotettujen ruokapalvelujen kautta. Tällöin julkisten ruokapalvelujen välittämä viesti myös väistämättä muokkaa ruokakulttuuria ja muovaa osaltaan kuluttajien henkilökohtaisia ruokailutottumuksia.

Julkisten ruokapalveluiden laatukriteerit -hanke toteutetaan laatuketjuvaroin vuonna 2009. Hankkeesta vastaa FCG Efeko, ja siinä on mukana mm. Espoon, Turun, Mikkelin ja Oulun kaupungit, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri sekä Ravioli.

Hankintalainsäädäntö ja kuntien tiukka taloudellinen tilanne asettavat haasteita julkisissa ruokapalveluhankinnoissa sovellettaville hankintojen laatukriteereille. Erityisiä haasteita syntyy, kun myös ruokapalvelua tuottavat organisaatiot kilpailutetaan. Hankintojen laatukriteereiden läpinäkyvyys julkisten ruokapalvelutilaajien ja toimittajien välillä on tärkeäksi koettu asia.

Hankkeen tavoitteena on muodostaa julkisille ruokapalveluille mahdollisimman helposti todennettavat laatukriteerit. Kriteerien tulee olla sellaisia, joista on helppo viestiä kuluttajille. Kriteerit muodostetaan siten, että ne toteuttavat lakisääteiset vaatimukset ja valtion ravitsemusneuvottelukunnan suositukset.

Projektissa määritetään niin elintarvikehankinnoissa sovellettavat laatukriteerit, ruokapalvelutuottajahankinnoissa sovellettavat laatukriteerit kuin ruokapalvelutuotannossa sovellettavat laatukriteeritkin. Samoin laaditaan kuluttajaystävällinen ydinviesti näistä kriteereistä. Työssä kartoitetaan ensin käytössä olevat laatukriteerit. Nämä kriteerit ja lakisääteiset kriteerit sovitetaan yhteen työpajoissa.

Lakisääteisyys varmistetaan Suomen Kuntaliiton hankinta-asiantuntijan kanssa. Lopputuloksena on kriteeristö, jonka avulla julkisten ruokapalveluiden hankintatoimi on selkeää, läpinäkyvää ja kuluttajalle helposti viestittävää.

Hankkeen tavoitteiden toteutumisesta hyötyvät julkisten ruokapalvelujen tilaajat ja tuottajat hankintojen, tuotannon ja kuluttajaviestinnän suunnittelussa, toteuttamisessa ja kehittämisessä. Kuluttajatkin hyötyvät hankkeesta: heidän vaikutusmahdollisuutensa julkisiin ruokapalveluihin kasvavat läpinäkyvyyden lisääntymisen ja ymmärrettävän viestinnän kautta.

Elokuun 28. päivänä ilmestyvässä PUUTARHA-Sanomat -lehdessä on artikkeleita julkisyhteisöjen elintarvikehankinnoista: Liedon ruokapalvelupäällikkö Helvi Hyrynsalmi kertoo kunnallisia ruokapalveluita kohtaavista muutoksista ja projektipäällikkö Irma Kärkkäinen EkoCentriasta painottaa, että kestävät hankinnat tulee ulottua myös ruokalautaselle. Tilaa lehti oikealla olevasta palkista tai asiakaspalvelustamme 010 387 0880 (ark. klo 9–15