Helle pukkaa mansikkaa

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Kotimainen mansikka kypsyy nyt vauhdilla, kun lämpötila on viikon päivät ollut yli hellerajan. Etelä-Suomessa on aletaan poimia jo pääsatoa. Suonenjoella pääsesonki alkaa ensi viikolla.

– Varhaisimmat harsomarjat on Lounais-Suomesta ja etelärannikolta poimittu. Polkaa on kerätty harson alta ja jo avomaaltakin, toteaa toiminnanjohtaja Hannu Salo Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitosta.

Salo arvioi, että Vaasa-Lappeenranta –linjan pohjoispuolella ollaan viikko etelää myöhäisemmässä.

– Vaikka lämpösummat ovat likimain samat koko Keski-Suomeen saakka, niin silti aikaisuuseroa on.

Salo on tyytyväinen, kun säiden on ennustettu viilenevän loppuviikoksi.

– Mansikalle helteet eivät ole hyväksi – parhain sää on 17 – 20 C-astetta. Sadettakin saisi tulla, sillä sade lisää raakileiden kokoa ja virkistää kasvustoja.

Hannu Salo ennustaa keskinkertaista marjasatoa.

– Hinnoissa on tultu jo lähelle viime vuoden hintoja. Tarjouksissa on 5 kilon mansikkalaatikkoa myyty jo 29 eurolla.

Toimitusjohtaja Tapio Rautiainen Pakkasmarja Oy:stä Suonenjoelta kertoo, että Savossakin mansikkaa poimitaan harson alta ”täyttä häkää”.

– Ensi viikolla alkaa avomaan mansikan poiminta, odottaa Rautiainen.

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!