Puutarha-Sanomat: Meneekö kaupparakentamisen överiksi?

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Uusimmassa Puutarha-Sanomat -lehdessä (3/2009) käsitellään kaupparakentamista. Pääkirjoituksessa todetaan, että kuluttajalla näyttää olevan kissanpäivät.

– Hänelle tarjotaan toinen toistaan viihtyisimpiä shoppailun paratiiseja. Hän saa noutaa maitolitransa upouusista ja yhä pitempään auki pidettävistä keitaista. Niissä on hyvä eläkeläisten kehrätä aamupäivät ja lapsiperheiden viettää laatuaikaa viikonloppuisin.

– Kauppakeskusten ja hypermarkettien rakentamisen tahti tuntuu kiihtyvän, vaikka lamapuheet ovat saaneet monet muut alat investoinneissa jopa ylivarovaisiksi. Markkinatalouden sanotaan huolehtivan investointien järkevyydestä. Uusien kauppakeskusten avajaisissa on yleisöryntäys, mikä voi antaa vaikutelman sen tarpeellisuudesta.

Pääkirjoituksen mukaan markkinahuumassa on uskallettava nostaa kissa pöydälle ja katsoa helikopteriperspektiivistä kokonaisuutta ja historiaa.

– Väestön määrä ja heidän ostovoimansa kasvavat hitaasti. Toki pääkaupunkiseudulla ja muissa kasvukeskuksissa kasvua tapahtuu maakuntien syrjäseutujen tyhjentyessä. Pankkisektorilla rakennettiin 80-luvulla koreita konttoreita, jotka muutettiin 90-luvun lamassa kaljakuppiloiksi. Mitä uusiokäyttöä löytyisi 2010-luvulla tarpeettomille kauppaneliöille?

– Jokainen myymälä voi tarkastella tietojärjestelmistään asiakasvirtoja. Jo kassojen miehityksestä näkee, että myymälä on rakennettu perjantai-illan muutaman huipputunnin asiakasmäärän mukaisesti. Myymälät seisovat viikon 90 aukiolotunnista valtaosan tyhjän panttina. Asiakas on tietenkin kuningas, mutta tarvitseeko hän näin leveitä puitteita, sillä elämmehän sentään tasavallassa.

– Kauppa joutuu hakemaan investoinneilleen maksajan. Ketjujen välinen kilpailu pitää kuluttajahinnoista huolen. Paine kohdistuu tuotteiden sisäänostohintoihin. Elintarviketeollisuuden tuloksissa ei ole ollut hurraamista, mutta varsin synkkää luottavaa ovat maa- ja puutarhatalouden kannattavuusluvut.

Puutarha-Sanomat -lehdessä on mm. seuraavat artikkelit:

• Penttilöiden pitkät perunapellot
• Suuri Prisma avattiin Helsingin Itäkeskukseen
• Kurkkua kannattavasti Kannuksen kauppapuutarhasta
• Kesäkukkia Matti Lindströmiltä Hyvinkäältä
• Selvitysmies Martti Purasjoki: Kaavoitus ei kahlitse kaupparakentamista.
• Maailman kauppajätit listauksena
• Launeen K-citymarketissa luotetaan laatuun
• MTT:n selvitti: Kasvihuonetuotannon kannattavuudessa pohjakosketus
• Tomaatinviljelijä Håkan Siggin harrastuksena ovat kimalaiset
• Martensilla on suljettu kasvihuone tutkimuksessa
• Raportti MTT Piikkiöstä: Puutarhatutkimus parantaa kilpailukykyä
• Hollannin oppia mansikanviljelijöille Suonenjoella
• Plantagen avasi Porvoossa
• Tuorekartanon uudet perunapakkaukset

Voit tilata Puutarha-Sanomat -lehden oikeassa palkissa olevasta linkistä.

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!