MTT: Maa- ja puutarhatalous kannattavuuskriisissä

Maa- ja puutarhatalouden kannattavuus romahtaa tuottajahintojen nousustahuolimatta tänä vuonna kaikissa tuotantosuunnissa kohonneidentuotantokustannusten ja heikohkojen satonäkymien myötä. Kannattavuuskerroinputoaa 0,6:sta 0,36:een vuonna 2008. Tämä ilmenee MTT Taloustutkimuksenkannattavuuskirjanpidon ennusteista vuosille 2007 ja 2008.

Maatalous- ja puutarhayritysten myyntituottojen ja tukien summa, kokonaistuotto,kasvaa ennusteen mukaan vuonna 2008 noin 3 prosenttia. Keskimääräinen tilaakohti laskettu kokonaistuotto on 122 600 euroa. Tukien osuus kokonaistuotostalaskee 36 prosenttiin.

Kustannukset kasvavat kuitenkin 13 prosenttia, 106 800 euroon. Vuonna 2008yrittäjäperheen työlle ja omalle pääomalle jää korvaukseksi yrittäjätuloa 15 800euroa vuodessa. Vuoden 2007 ennakkotuloksissa yrittäjätulo on 25 700 euroa,korkein kymmeneen vuoteen.

Yrittäjänvoitto saadaan, kun yrittäjätulosta vähennetään yrittäjäperheen 2 500työtunnista aiheutuva laskennallinen palkkavaatimuskustannus sekä yritykseensitoutuneesta 226 000 euron omasta pääomasta 5 prosentin mukaan laskettukorkovaatimuskustannus. Yrittäjänvoitto on vuonna 2008 negatiivinen, -27 800euroa. Kaikkia tuotantokustannuksia ei näin ollen kyetä kattamaan.

Yrittäjätulo alimmillaan kymmeneen vuoteen

Kun yrittäjätulo jaetaan yrittäjäperheen palkka- ja korkovaatimusten summalla,saadaan kannattavuuskerroin. Vuonna 2006 kannattavuuskerroin oli 0,48 jaennakkotulosten mukaan se nousi 0,60:een vuonna 2007. Tänä vuonna se laskee0,36:een. Yrittäjä saavuttaa näin 36 prosenttia tuntipalkkatavoitteesta jakorkotavoitteesta eli saa 4,7 euron tuntipalkan ja 1,8 prosentin koron omallepääomalle.

Vuonna 2008 kannattavuus heikkenee eniten puutarhataloudessa,naudanlihantuotannossa sekä sikataloudessa vuoteen 2006 verrattuna.Puutarhataloudessa ja naudanlihantuotannossa kannattavuuskerroin painuu vuonna2008 keskimäärin lähes nollaan, jolloin yrittäjätuloa ei jää lainkaan.Maidontuotannossa ja viljantuotannossa päästään noin 0,45:een.

Kannattavuus heikkeni kaikilla tukialueilla vuonna 2008, vuoteen 2006 verrattunaeniten B-tukialueella sekä pohjoisimmilla C3- ja C4-tukialueilla. Maatalous- japuutarhatuotannon kannattavuus on maan eri tukialueilla kutakuinkin sama.

Tulokset taloustohtorissa

Ennustetulokset perustuvat 1000 kirjanpitotilalle vuosille 2007 ja 2008tehtyihin yrityskohtaisiin ennusteisiin, joissa huomioitiin tapahtuneet jaodotettavissa olevat panos- ja tuottajahintamuutokset, tukimuutokset sekäalueittaiset keskisatomuutokset kasveittain.

Vuoden 2007 yrityskohtaisistalaskelmista 29 prosenttia on toteutuneita tilinpäätöksiä. Tilakohtaiset tulokseton painotettu kuvaamaan 40 600 suurimman maatalous- ja puutarhayrityksenkeskiarvotuloksia vuosina 2007 ja 2008. Tilakohtaisissa ennusteissa oletetaan,että tilojen koko säilyy ennallaan ja ne tuottavat samoja tuotteita ja samoillatuotantopanoksilla kuin edellisvuonna.