Tuorehernettä Tanskaan

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Hannu Suominen Sauvosta on vienyt tuorehernettä Tanskaan hyvällä hinnalla.

– Kaikkiaan vientimäärä on noin 25 tonnia, mutta kaikki ei ole minun viemää. Tanskassa herneenpalkojen hinta on 2,5 euroa kilolta, kun se Helsingissä on ollut 2 – 2,5 euroa, kertoo Suominen ja toteaa viennin vahvistavan kotimaan hintaa, kun vientierä on poissa markkinoilta.

Hannu Suominen kertoo yhteyksien Tanskaan syntyneen tanskalaisen herneen viljelijän kautta.

– Hän on Tanskan suurin herneen tuottaja, pinta-alaa on 200 hehtaaria. Tanskassa herne on kärsinyt kuivuudesta ja loppukesällä myös kasvitaudit vaivaat hernettä pahemmin kuin meillä Suomessa.

– Tanskaan menisi nyt hernettä paljon, mutta yksittäisen viljelijän resurssit eivät vientiin riitä. On muutenkin tämän herneen kanssa niin paljon töitä, toteaa Suominen ja kertoo Berrymasters & CO Oy:n ryhtyneen hoitamaan vientiä.

Hannu Suominen markkinoi myös vävynsä Perttu Härmälän herneet. Yhteensä heillä on 80 hehtaaria herneviljelystä. Poimijoita on 30 – 50.

– Olemme kylväneet hernettä kolmen kuukauden ajan joka viides päivä. Näin tuoretta hernettä riittää pakkasiin asti, kertoo Hannu Suominen.

– Ensimmäiset myyntierät saatiin tänä vuonna kesäkuun 9. päivänä. Alkukehitystä haittasivat pakkaset, mutta harsot riittivät suojaamaan. Hernevuosi on ollut hyvä, summaa Hannu Suominen.

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!