Peruna yleistyy kehitysmaissa

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Perunaa pidetään tulevaisuuden ruokana maailmassa, sillä perunaa voidaan kasvattaa tehokkaammin kuin maissia, vehnää ja riisiä. YK:n järjestämässä konferenssissa Perussa pohditaan parhaillaan, miten perunanviljelyä voitaisiin entisestään lisätä erityisesti maailman köyhimmissä maissa. Tänä vuonna vietetään YK:n kansainvälistä perunavuotta.

Perussa hallitus pyrkii jo vähentämään kalliin vehnän tuontia ja kannustaa ihmisiä syömään leipää, johon on käytetty perunajauhoja. Myös esimerkiksi Kiinassa arvellaan perunanviljelyn lisääntyvän entisestään. Perunaa kasvatetaan yli sadassa maassa.

Perunan kulutus on kasvanut räjähdysmäisesti kehitysmaissa, joissa viljellään jo yli puolet maailman perunasadosta. Perunaa on kehitysmaissakin helppo viljellä, ja siitä saa suhteellisen hyvin energiaa. Lisäksi viljan hinta nousee maailmanmarkkinoilla.

Perunanviljelystä saatavien hyötyjen edellytyksenä pidetään perunan tuotantotapojen ja lajikkeiden kehittymista. (Finfood)

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!