Vinnikaiset vuoden laatutuottajiksi

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Kotimaiset Kasvikset ry on nimennyt Matti ja Elina Vinnikaisen Forssan Savijoelta avomaan vihannesviljelyn Vuoden laatutuottajiksi.

Yritys on erikoistunut avomaan vihannesviljelyyn ja viljelee porkkanaa, punajuurta ja sipulia. Vihannesviljely tilalla alkoi jo vuonna 1964 Matin vanhempien toimiessa yrittäjinä. Tällä hetkellä porkkana on tilan pääkasvi ja sitä pakataan vähittäismarkkinoille 1000 tonnia vuodessa.

Matti Vinnikainen korostaa hyvien asiakassuhteiden merkitystä. Hyvälaatuisten tuotteiden lisäksi yrittäjän pitää seisoa lupaustensa takana ja varmistaa oikea määrä oikeaa tuotetta täsmällisesti oikeaan määränpäähän.

Vinnikaisten tilalla on tehty Kotimaiset Kasvikset ry:n tilaama auditointi, jonka avulla kartoitettiin yrityksen laadunvarmennuskäytäntöjä. Katselmus piti sisällään muun muassa työturvallisuuteen, tuotteiden jäljitettävyyteen ja ympäristön huomioon ottamiseen liittyviä asioita. Yritys läpäisi auditoinnin ja sai hyvää palautetta toiminnan laadusta.

– Laadunseurannan ja tukkuliikkeiltä saadun palautteen perusteella voi todeta, että Vinnikaisen tila tuottaa tasaisen laadukkaita tuotteita ja myös toiminta on laadukasta, toteaa laatupäällikkö Erkki Rautio Kotimaisista Kasviksista.

Vuoden laatutuottajien nimeäminen aloitettiin vuonna 1994 ja sen tavoitteena on antaa tunnustusta yrityksille, jotka paitsi tuottavat hyvälaatuisia tuotteita, myös toimivat laadukkaasti ja pitkäjänteisesti. Valinta perustuu yhdistyksen laadunvalvonnan tuloksiin sekä kaupalta ja viljelyneuvojilta saatuihin suosituksiin.

Kotimaiset Kasvikset ry nimeää vuosittain vuoden laatutuottajan kasvihuonevihannes-, avomaanvihannes-, hedelmän- ja marjatuotannon, sekä ruokaperunantuotannon alalta. Kasvihuonekukka- ja taimitarhatuotannon osalta nimeäminen tapahtuu joka toinen vuosi.

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!