Puutarha palvelee myös tukkukauppana

Vuoden pimeimpänä aikana ensilumen peittäessä maisemaa kypsyvät Korpelan puutarhassa uuden sadon tomaatit ja kurkut. Puutarha on laajentanut toimintaansa lähes täyden valikoiman elintarviketukkukaupaksi, jonka veturina toimivat oman puutarhan tuotteet. Korpelan tukkuliike ja viljelmä on esitelty PUUTARHA-SANOMAT-lehdessä numero 10/2007.

Euroopan Unioniin liittyminen vuonna 1995 sai yrittäjäveljekset Ilkka ja Heikki Korpelan varpaisilleen, ja he aloittivat oman jakelun varmistaakseen puutarhan tuotteiden markkinoinnin.

– Pelättiin, että tukkukauppa siirtyy välittämään kokonaan ulkomaisia tuotteita. Jälkikäteen ajatellen pelko oli turha, tunnustaa Ilkka Korpela.

– Kyllä kotimaiselle tuotteelle kysyntää löytyy. Sen osoitti viime kesä, kun kurkusta oli pula ja tuonnilla jouduttiin paikkaamaan. Ulkomainen kurkku jäi kaupan tiskiin.

Asiakkaat ovat kokeneet Korpelan Puutarhan harjoittaman tukkukaupan tarpeelliseksi, ja se on laajentunut ripeästi.

– Meillä on asiakkaana sata vähittäiskauppaa ja 150 suurkeittiötä. Toimitamme kaikkiin kaupparyhmiin. Jakelualueena ovat Kymenlaakso, Etelä-Karjala ja Uudeltamaalta Loviisan seutu, kertoo Ilkka.

Vuoden alussa valmistuivat tukkutoiminnalle uudet, 800 neliömetrin tilat, jossa on 650 neliötä jaettu neljään, eri lämpötiloissa oleviin osastoihin. Lisäksi pakastetilaa on 30 neliötä.

– Investointi oli kallis; 600 000 euroa. Rakennuskustannukset olivat kovassa nousussa, ja hinta nousi suunnittelusta toteutukseen 20 prosentilla. Kuitenkin olemme hyvin tyytyväisiä uusiin tiloihin, kun ne rakennettiin viimeisen päälle toimiviksi.

Korpela taitaa talviviljelyn

Korpelan puutarhassa on ympärivuotista viljelyä 7000 neliömetriä, jonka lisäksi 3000 neliötä on varustettu valoilla, joilla jatketaan satokautta. Normaalissa viljelyssä on lisäksi 7500 neliötä tomaattia, joka istutetaan maaliskuun alussa ja jonka viljely lopetettiin tänä vuonna vasta marraskuun alussa.

– Tomaattihuoneet toimivat hyvin perinteisessä viljelyssä, mutta ovat liian matalia valoviljelyyn. Jos ala muutettaisiin valoille, tulisi uutta seinääkin rakentaa, toteaa Ilkka Korpela.

Puutarhalla viljellään kurkkua, tomaattia, kirsikkatomaattia ja ruukkusalaattia.

– Kurkkua on valojen alla 4600 neliötä ja tomaattia on ympärivuotisessa viljelyssä tänä vuonna 2400 neliötä. Vähensimme tomaattia 1200 neliötä viime vuoteen verrattuna, kun kuulimme juttua, että Pohjanmaalla on lisätty talvituotantoa. Lisäksi kurkkupula on ollut jatkuvaa, niin satsasimme siihen.

– Myynnissä tuli palautetta siitä, että olemme pitkäaikainen kurkkutalo, eikä silti kurkkua saa riittävästi, muistelee Ilkka mennyttä kautta, jolloin kurkkupula oli Kymenlaaksossa suuri, kun Viherpeukalot ja Pousi lopettivat kurkunviljelyn.

Kurkkusatoa yli 100 kiloa neliöltä

– Viljelemme kolme kiertoa vuodessa, eli kullakin kasvustolla on 14 -15 satoviikkoa. Kesällä pidämme viljelyssä väliaikaa kuukauden ajan. Sato alkaa istutuksesta kolmen viikon kuluttua, kertoo Ilkka.

– Pääsemme kurkulla 2,5 kilon viikkosatoon keskiarvona. Useana vuonna olemme päässeet yli 100 kilon vuosisatoihin.

Puutarhan tomaattilajikkeena on ’Espero’. – Se on osoittautunut hyväksi lajikkeeksi, eikä siihen ole tullut härmää. Viljelykierto on lähes vuosi, kun taimet istutetaan syyskuun lopulla ja kasvustot raivataan heinäkuun puolivälissä. Sen jälkeen pidetään taukoa pari kuukautta, jolloin lomat saadaan pidettyä, kertoo Ilkka.

– Hedelmä on karvan alle 100 gramman painoinen. Kuluttajat tykkäävät sen mausta. Annamme kypsyä hedelmän kasvustossa punaiseksi, jolloin maku kehittyy hedelmään.

Tomaattihuoneessa lampputehona on 200 wattia neliöllä. Taimet viljellään kouruissa ja istutustiheys on 2,7 tainta neliöllä. – Emme käytä vartettuja taimia ja kasvatamme vain yhtä versoa kunnes satokauden loppu lähestyy. Silloin otamme lisälatvan ”varkaasta”.

Ilkka Korpelan mukaan tomaatin viikkosadot ovat runsas kilo neliöltä ja vuodessa saadaan 50 – 55 kiloa neliöltä. – Tomaatin satotasoa pitäisi pystyä kohottamaan.

Lue lisää Korpelan puutarhasta. Tilaa lehti oikeassa palkissa olevan linkin kautta.