Tieteenkesyttäjä 2007 -palkinnon saajaksi on valittu MTT:n (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus) vanhempi tutkija, puutarha-agronomi Bertalan Galambosi. Hän on suomalaisen yrttitutkimuksen keulakuva ja tehnyt tunnetuksi erilaisia yrttejä, joista on tullut myös vientituotteita.
Bertalan Galambosin uran tärkeimpiä saavutuksia on suomalaisten yrttikasvien, kuten nokkosen ja kihokin viljelytekniikan kehittäminen. Galambosi on erityisen ylpeä kuminan läpimurrosta markkinoilla. Hän on myös tutkinut ulkomaalaisten yrtti- ja rohdoskasvien, kuten etelänarnikin ja maraljuuren, viljelymahdollisuuksia Suomessa.
Tutkimustoiminnan lisäksi Bertalan Galambosi on järjestänyt lukuisia kursseja yrtti- ja rohdoskasveista eri puolilla Suomea ja kirjoittanut useita julkaisuja tutkimustuloksistaan. Galambosin yrttikoulut ovat tuttuja TV:n Kamera kiertää -ohjelmasta.
Galambosi valmistui vuonna 1971 Budapestin Puutarhayliopistosta puutarha-agronomiksi. Suomeen hän tuli parikymmentä vuotta sitten tutkimaan, minkälaiset yrtit maassamme kasvaisivat. Nykyään Galambosi vastaa mauste- ja rohdoskasviviljelyn koetoiminnan suunnittelusta ja johtamisesta MTT Mikkelissä.
Mikkelin yliopistokeskus jakaa Tieteenkesyttäjä-palkinnon kolmatta kertaa. Ensimmäisen kerran palkinto myönnettiin vuonna 2005 erikoistutkija Marita Leskiselle Helsingin yliopiston Ruralia-instituutista. Vuoden 2006 palkinnon sai professori Markku Virtanen Helsingin kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskuksesta.
Tieteenkesyttäjä-palkinto myönnetään henkilölle tai henkilöille, jotka ovat ansiokkaasti tuoneet tiedettä julki helposti ymmärrettävässä muodossa. Lisäksi palkinnon tarkoituksena on tuoda esille tieteentekijän työtä, josta tulos näkyy jokapäiväisessä ympäristössämme.
Palkinto jaettiin 24.9.2007 Mikkelin yliopistonkeskuksen valtakunnallisessa yliopistokeskusseminaarissa. Palkinnon luovutti Helsingin yliopiston rehtori Ilkka Niiniluoto.