Lepaa on auki vielä kaksi päivää

Lepaan näyttelyn ensimmäisenä päivänä yleisöä oli runsaat 2200. – Vähennystä viime vuoden ensimmäiseen päivään oli 500 henkilöä, kertoo näyttelypäällikkö Jyrki Jalkanen Kauppapuutarhaliitosta.

Näyttely on avoinna vielä perjantaina ja lauantaina 17. – 18.8. klo 10 – 17. Lepaa sijaitsee Hämeenlinnan pohjoispuolella Hattulan kunnassa. Ajoaika on Helsingistä ja Turusta noin 1,5 tuntia, Tampereelta 45 minuuttia. Kokonaiskävijämääräksi odotetaan 8000 henkeä.

Näyttelyssä on 130 näyttelyasettajaa. Eniten pinta-alaa on viheralan ja ympäristönhoidon koneita ja laitteita esittelevillä yrityksillä. Amppeli- ja patiokasvien esittelyssä on mukana 150 erilaista kukkaa.

Lepaa on yksi Euroopan vanhimmista puutarha-alan ammattilaisten näyttelyistä ja se vietti 40-vuotisjuhliaan elokuussa 2004. Elokuussa 1964 käynnistynyt tapahtuma sai alkunsa Puutarha-alan rationalisointipäivistä. Vuonna 1986 nimeksi muuttui Puutarhatekniikka.

Vuosikymmenten kuluessa on koko ajan puhuttu tuttavallisesti myös Lepaan näyttelystä, vuodesta 2004 lähtien tapahtuma on tunnettu nimellä LEPAA.

Näyttely järjestetään Hämeen ammattikorkeakoulun Lepaan yksikön upeissa kartanomaisemissa. Puistot ja useat hallit luovat näyttelylle hienot puitteet. Näyttelyn järjestävät Kauppapuutarhaliitto ry, Hämeen ammattikorkeakoulu ja Lepaan Oppilaskunta ry.

Tänä vuonna perinteisen näyttelyalue on muuttunut rakennustöiden vuoksi. Schetelig Oy urakoimana vanhat kasvihuoneet on purettu ja uusia rakennetaan parhaillaan.