Perunan tautiriski kasvaa ilmastonmuutoksen myötä

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Perunarutto on viimeisten parinkymmenen vuoden aikana muuttunut aivanuudenlaiseksi, entistä tuhoisammaksi taudiksi. Se iskee kuukautta aikaisemminkuin 1980-luvulla, epidemiat ovat entistä rajumpia ja taudin taltuttamiseksitarvitaan yhä enemmän ja yhä tehokkaampia kasvinsuojeluaineita. Osa muutoksestaon ilmaston lämpenemisen seurausta, mutta myös taudinaiheuttajan biologia onperin pohjin muuttunut, kertoo kertoo vanhempi tutkijaAsko Hannukkala MTT:stä.

Ruttokysymykset ovat Suomessa nyt ajankohtaisia, sillä viime aikojen sateidenvaikutuksesta rutto alkaa levitä perunapelloilla rajusti tällä tai seuraavallaviikolla, ellei torjuntaruiskutuksia aloiteta ajallaan.

Euroopan johtavat perunatautien asiantuntijat kokoontuvat 3. – 5.7. HattulaanHotelli Petäykseen pohtimaan ilmastonmuutoksen vaikutuksia perunan tauteihin.Perunaruttotutkijat Didier Andrivon Ranskasta, Louise Cooke Pohjois-Irlannista,David Cooke Skotlannista ja Geert Kessel Hollannista kertovat seminaarissanäkemyksiään tautien muutoksista ja niiden syistä.

Uusi tyvi- ja märkämätäbakteeri levinnyt jo suomeenkin

Toinen perunatutkijoita askarruttava muutos on tyvi- ja märkämätää aiheuttavantrooppisen Erwinia chrysanthemi -bakteerin äkillinen ja yllätyksellinenleviäminen koko Eurooppaan. Bakteeria esiintyi 2000-luvun alussa satunnaisestiVälimeren maissa, mutta viime vuosina siitä on tullut yleisin tyvimädänaiheuttaja mm. Hollannissa. Maailman nimekkäimmät tyvimätätutkijat Jan van derWolf Hollannista ja Solke De Boer Kanadasta luennoivat aiheesta.

– Suomessa tautia löydettiin kesällä 2004 vain parilta pellolta, mutta viimekesänä se oli jo yleinen koko perunanviljelyalueella, kertoo Asko Hannukkala MTT:stä.

Kolmen seminaaripäivän aikana käsitellään monia muitakin perunaa vaivaaviatauteja. Seminaarin järjestää Euroopan Perunatutkijoiden Yhdistyksen (EAPR)Patologia-osasto ja paikallisista järjestelyistä vastaa MTT. Vastaava seminaaripidetään noin joka kolmas vuosi Euroopan eri maissa.

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!