Nuori Kokki löytyi toistamiseen Näsinneulasta

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Paistinkääntäjien Veljeskunnan (Conseiller Culinaire de Bailliage National de Finlande), palkitsema vuoden 2007 Nuori Kokki löytyi tamperelaisesta Ravintola Näsinneulasta, jonne voitto meni myös viime vuonna. Tasaväkisen kilpailun voittajaksi valittiin ANU ANTILA, joka lähtee syyskuussa 2007 edustamaan Suomea järjestön kansainvälisiin kilpailuihin Frankfurtiin. Toiseksi sijoittui JUHO SARALEHTO turkulaisesta Ravintola Roccasta ja kolmanneksi JANNE PALOSAARI kemiläisestä Hotelli Merihovista. Loput kilpailijat sijoittuivat neljänsiksi.

Nuorten Kokkien Kansalliset Kilpailut järjestettiin Tampereella 20. tammikuuta. Kilpailu oli tuomariston mukaan erittäin korkeatasoinen. Keittiössä hikoili 10 ammattitaitoista ja kunnianhimoista nuorta kokkia Suomen huippuravintoloista.

Paistinkääntäjien Veljeskunta on ranskalainen, kansainvälinen gastronominen järjestö, jonka päämaja on Pariisissa ja pääkieli on ranska. Järjestö toimii noin 100 maassa ympäri maailman. Järjestön ydin on gastronomiassa, ruokakulttuurin vaalimisessa, ruokailutapojen kunnioittamisessa, kansallisen keittiön kunnioittamisessa ja sen kehittämisessä.

Kolme tuntia aikaa kolmen ruokalajin menulle

Kilpailijat saivat aamulla eteensä raaka-ainekorin, jonka sisältöä he eivät ennalta tienneet. Sen jälkeen kilpailijoilla oli 30 minuuttia aikaa suunnitella kolmen ruokalajin menu neljälle hengelle ja kolme tuntia aikaa valmistaa se. Tuomaristo arvioi lopputulosta maun, ulkonäön omaperäisyyden sekä vaikeusasteen perusteella. Keittiötyöskentelyssä huomioitiin tekninen taito, työn organisointi, raaka- aineen hyväksikäyttö, ammattimaisuus, hygienia ja puhtaanapito. Kilpailijoiden tuli myös pysyä annetussa ruokalajien esillepanoaikataulussa.

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!