Tunnustusta Diabeteskeskuksen emännälle

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Tampereella sijaitsevan Diabeteskeskuksen emäntä Anja Majala-Eklundon vastaanottanut Kotimaiset Kasvikset ry:n myöntämän Vuoden Porkkana -palkinnon tunnustuksena esimerkillisestä työstä kasvisten kulutuksen lisäämiseksi.

Diabeteskeskuksen seitsemänhenkinen keittiötiimi on käytännössä osoittanut, kuinka arkinenkin ruoka voi olla kaunista, maukasta ja samalla ravitsemussuositusten mukaista. Diabeteskeskuksen asiakkaiden ruokavaliossa kasvisten osuus jopa ylittää puolen kilon päivittäisen minimitavoitteen. Seurantajakson aikana asiakkaat söivät kasviksia keskimäärin 750 grammaa päivässä.

Diabeteskeskuksen keittiössä kasviksia sisällytetään mahdollisimman paljon itse ruokalajeihin. Kalliista kikkailusta ei ole kyse, vaan ruokiin lisätään kevennykseksi ja ravitsemuksellisen laadun takia kasviksia sesonkien mukaan, myös edullisia juureksia, kaaleja ja sipuleita. Kasviksia tarjotaan sekä raakoina että kypsennettyinä. Asiakas poimii linjastosta tarjottimelleen ja lautaselleen aterian ainekset. Kasvikset ovat linjastossa heti ensimmäisinä, jolloin lautasen täyttyminen kasviksista puolilleen varmistuu. Lapsiasiakkaille kasvistarjonnassa huomioidaan erityisesti selkeys.

Diabeteskeskuksen keittiön asiakkaat ovat diabetesta sairastavia kurssilaisia, tavallisimmin aikuisia, mutta myös lapsiperheitä. Keittiö tekee ruokailutilanteesta asiakkaille käytännön esimerkin siitä, kuinka syödä suositusten mukaan. Nykyään diabeetikon ruokavalio on laadullisesti juuri sama, johon jokaisen tulisi valtakunnallisten ravitsemussuositusten mukaan pyrkiä. Osa keittiön asiakkaista on terveydenhuollon ammattilaisia, jotka kouluttautuvat Diabeteskeskuksessa. He ovat viestinviejiä eri puolille Suomea, jolloin terveellisten ja monipuolisten aterioiden mallit välittyvät laajalle. Keittiö kokoaa jokaiseen ruokailuhetkeen kaksi vaihtoehtoista malliateriaa asiakkaiden nähtäväksi.

Diabeteskeskuksen suosituimmat, kokeillut ruokaohjeet on koottu keittokirjaksi kotikokkaajille. Makumatka kevyeen kotiruokaan -keittokirjaa voi tilata Diabeteskeskuksesta, Kirjoniementie 15, 33680 Tampere, puh. (03) 2860 111 tai sähköpostiosoitteesta materiaalitilaukset@diabetes.fi tai nettiosoitteesta www.diabetes.fi/aineisto. Kirjan hinta on 25 euroa, mikä sisältää postikulut.

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!