Tukkutorilla näkyy joulu

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Uusi Tukkutori-lehti (nro 4/2006) ilmestyi Itsenäisyyspäiväksi. Siinä esitellään kolmen kukkatukun ja Heinon tukun joulun alla pitämät asiakastilaisuudet. Lehdessä ihmetellään myös marraskuun alun kurkkuruuhkaa.
Lehdessä on mm. seuraavat jutut:
• Maalaispalvi tuli Helsinkiin, Pajuniemi Oy osti Krunex Oy:n
• Kalatukku E.Eriksson on käynyt kalakauppaa jo 125 vuotta
• Yt-lain laajennus romuttaa työllistämistä. Johtaja Rauno Vanhanen kertoo, mitä velvoitteita 20. työntekijä tuo yrittäjälle.
• Sunflowerin kukkashow viimeistä karvaa myöten
• Itsenäisyyspäivänä golfattiin
• Heinon tukkumessuilla 6000 asiakasta
• Helsingin Kukkatoimituksen messut olivat barokkiteemalla
• Punainen väri hallitsee vihanneskauppaa, Vihannespörssin haastattelu
• Kurkkuruuhka syntyi turhaan
• Kalevan kukkatukun istutuksiin kukkia omasta puutarhasta
• Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Saurin haastattelu: ”Ostan ensimmäisen tatin”
• Maajussien Jussi Rossi vieraili Tukkutorilla

Päätoimittaja Jouko Tikkanen kertoo, että Tukkotorista ilmestyi juhannuksen alla ensimmäinen numero, ja tämä numero on jo neljäs. – Jatkamme samalla ilmestymistiheydellä myös vuonna 2007, jolloin ilmestyy seitsemän tuoretta Tukkutoria.

Tukkutori-lehti yhdistää maakuntien tuotantoa pääkaupunkiseudun markkinoihin. Puutarha-Sanomien kestotilaajat saavat lehden vuosikerran 25 euron hintaan, muille se on 35 euroa.Lehden voi tilata asiakaspalvelusta puh. 09 – 239 6168 tai asiakaspalvelu@tukkutori.eu

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!