Paikallisuus kiinnostaa verkko-ostajia

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Kuluttajat eivät ole järin kiinnostuneita ostamaan elintarvikkeita netistä, kertoo Kuluttajatutkimuskeskuksen ja Helsingin yliopiston tuore kyselytutkimus. Eniten verkko-ostajia kiinnostavat pienten ja paikallisten yritysten tuottamat elintarvikkeet. Paikallisia tuotteita pidetään laadukkaina, vaikka verkosta tilattavan ruoan laadun arviointi onkin kuluttajien mielestä hankalaa.

Yleisin syy vähäiseen verkosta ostamiseen on se, että ruoan verkko-ostamista ei pidetä kiinnostavana. Tutkija SANNA PIIROISEN mukaan tavallisessa kaupassa tutut tuotteet on helppo löytää. Jos kauppa on vielä lähellä ja sinne päästään helposti, ei verkko-ostamiselle tunnu olevan tarvetta. Osa kuluttajista pitää lisäksi verkossa asioimista epäluotettavana.

Tieto tuotteiden saatavuudesta alentaa ostamisen kynnystä

Piiroisen huomauttaa, että pelkkä kiinnostus paikallisia elintarvikkeita kohtaan ei riitä kasvattamaan niiden kysyntää. Tuotteille täytyy olla myös ostomahdollisuus verkossa. Internetistä pitäisi lisäksi löytyä helposti tietoa tuottajista, heidän tuotteistaan ja niiden saatavuudesta.

– Vaikka ruoan verkkokauppaan suhtaudutaan melko epäillen, ruokaa koskevaa tietoa haetaan verkosta innokkaasti. Internetistä etsitään etenkin ruoanlaitto-ohjeita sekä ravitsemukseen ja ruokien koostumukseen liittyvää tietoa. Tosin halutun tiedon löytäminen voi osalle kuluttajista tuottaa joskus vaivaa, Piiroinen sanoo.

Tutkimus toteutettiin Kuluttajatutkimuskeskuksen Kuluttajapaneelissa oleville henkilöille osoitetulla sähköisellä kyselylomakkeella. Kyselyyn vastasi yli viisisataa henkilöä. Kuluttajapaneeli ei ole edustava otos väestöstä, minkä vuoksi tuloksia ei voi yleistää koskemaan kaikkia suomalaisia. (Finfood)

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!