Helteeltä uusi siemenluettelo

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Puutarhaliike Helle Oy on julkaissut vuoden 2007 siemenluettelon. Yrityksen perustaja, nykyään hallituksen puheenjohtajana toimiva Matti Helle toteaa saatesanoissaan Juha Vainion sanoin ”aika entinen ei koskaan enää palaa…” Tällä Matti Helle viittaa siihen, että puutarha-alan menneitä hyviä aikoja on turha haikailla. – Nyt pitää katsoa tulevaisuuteen ja tehdä arvioita ja hankintoja, jotka takaavat tulevinakin vuosina vakaan tuotannon ja sen myötä toimeentulon.

Puutarhaliike Helle Oy on toiminut lähes 20 vuotta. – Olemme pyrkineet auttamaan viljelijöitä etsimällä maailmalta tuotantotarvikkeita, joiden avulla maamme puutarha-ala myös tulevaisuudessa pystyy kilpailukykyiseen tuotantoon, toteaa Helle.

– Alkutuotannon tarvikkeista siemenet ja pikkutaimet ovat yhä tärkeämmässä asemassa. Toimimme usean ulkomaisen jalostusliikkeen edustajana. Olemme saaneet markkinoille erityisesti täällä viljeltäväksi sopivia kurkku- ja tomaattilajikkeita.

– Helteen luettelossa on yli sata orvokkilajiketta. Taimi- ja pistokasosastomme on Brandkamp ja Wilkes –edustusten lisäksi saanut uuden toimittajan. Ball-Holland BV:n tuotannossa on erittäin laaja valikoima kylvö- ja pikkutaimia. Kennotaimien suosio on lisääntynyt, kun energiakustannukset ovat nousseet, toteaa Matti Helle.

Matti Helle korostaa, että viljelyyn tarvittavien teknisen laitteiston ja myös kasvihuoneiden on oltava hyvässä kunnossa. – Olemme huomattava kasvihuonetoimittaja. Kokonaisvaltaiset toimitukset edustavat vahvaa osaamisaluettamme.

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!