Täydellinen kukkashow viimeistä karvaa myöten

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Juhlaväki virtasi eilen Sunflowerin tiloihin Espoon Muuralassa kitaran ja laulun säestyksellä. Herkkupöytä notkui, kun Pirjo ja Sami kukkakimput -shown alkua odoteltiin.

Jouluisia kimppuja odottava saattoi pettyä, mutta tuskin yleisön joukossa oli ketään, jota näytös ei olisi sykähdyttänyt. Tehokaksikon Pirjo Koppi-Sami Kolppanen salaisuus taitaa olla kokemusten rikkaus ja halu jakaa elämykset.

– Kaikki ideat ovat lähtöisin itse koetusta ja nähdystä. Oma minä on mukana työssä koko ajan, kertoo Sami, joka toimii floristina Runebergin kukassa Helsingissä.

– Tietyt jutut ovat kolahtaneet jo vuosia, vahvistaa floristimestari Pirjo. – Tunnelmat eletystä elämästä ja matkoilta ovat takaraivossa, josta ne ammennetaan esitykseen. Pienenä leikin esimerkiksi barbeilla, josta syntyi esitykseen vaaleanpunainen teema ja ajatus barbimusiikin käytöstä.

Samin mielestä show on hieno mahdollisuus näyttää, miten kukkakimppuja voidaan tehdä.
– Eri tekniikat ja niiden yhdistely kiinnostavat minua kovasti. Värien kanssa haluan myös kokeilla uusia yhdistelmiä, esimerkiksi oranssia ja pinkkiä. Totuttuihin kaavoihin ei tarvitse tyytyä. Tässä täytyy antaa tunnustus oppi-isälleni Jouni Seppäselle, joka rohkaisee ottamaan luovuudesta kaiken irti.

Sunflowerin toimitusjohtaja Lasse Sundelin oli iltaan syystäkin tyytyväinen.
– Viime vuoden show oli erittäin hyvä, tämä vielä parempi. Taas rikottiin rajoja, mahtavaa työtä.

Kimppujen tekoon kului kaksi kokonaista päivää, eikä väliin jäävänä yönäkään paljoa nukuttu. Ahkera kaksikko teki kaiken itse.
– Joka ikisen karvan olemme laittaneet, kuvailee Pirjo.

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!