Keittiömestarit:Ruokakultturi hallitusohjelmaan

Keittiömestareiden tavoite on saada suomalainen ruokakulttuuri osaksi seuraavan hallituksen hallitusohjelmaa. Suomen Keittiömestarit ry:n edustajat tarjoilivat reseptinsä elintarvikeketjun ja ruokakulttuurin turvaamiseksi eilen hallituksen iltakoulussa Helsingissä. Ruokakulttuuri ja sen kehittäminen halutaan hallitusohjelmaan, jotta riittävän arvovaltaisella taholla turvataan elintarvikeketjun työpaikat ja lisätään muun muassa ruokatottumusten avulla kansalaisten hyvinvointia.

Pääministeri MATTI VANHASELTA (kesk.) ei herunut suoraa lupausta siitä, että hänen mahdollisesti ollessa mukana seuraavassa hallituksessa ruokakulttuuri löytyisi hallitusohjelmasta. Sen sijaan Vanhanen totesi Keittiömestareiden tehneen perusteellista työtä ruokakulttuurin eteen ja antaneen eväitä seuraavaa hallitusohjelmaa varten. – Esiteltyä ohjelmaa voi kutsua varsinaiseksi vastaiskuksi Berlusconille.

Tulevan hallitusohjelman pitää Keittiömestareiden mukaan vahvistaa suomalaisen elintarvikeketjun imagoa, lisätä ruuan kansainvälistä tunnettuutta, vahvistaa suomalaista ruokakulttuuria ja säilyttää ruokaperinnettä sekä edistää kansalaisten fyysistä ja henkistä hyvinvointia vaikuttamalla ruoka- ja ruokailutottumuksiin.

Tavoitteena on, että hallituksen toimeksiannosta ruokakulttuuria aletaan kehittää usean eri ministeriön rahoittamana ja niiden alaisuudessa tehtävänä yhteisprojektina. Tätä projektia koordinoimaan Keittiömestarit ehdottavat Finfoodia.

Kansalaistaitoihin perunan kuoriminen

Keittiömestareiden puheenjohtaja JAAKKO NUUTILA painotti iltakoulun tiedotustilaisuudessa ruokakasvatuksen merkitystä. Ruokakulttuurin vahvistamistyöhön tarvitaan mukaan muun muassa opettajia ja kuntien ruokapalveluiden työntekijöitä, sillä yhä useampi suomalainen lapsi, nuori ja aikuinen syö ainakin arkipäivisin muualla kuin kotipöytänsä ääressä.

– Haluamme opettajat takaisin ruokapöydän ääreen yhdessä oppilaiden kanssa virittämään keskustelua ruuasta. Tämä lisäisi kiinnostusta ruokaa ja sen tekijöitä kohtaan.

Itsenäinen Suomi täyttää ensi vuonna 90 vuotta. Yksi juhlavuoden tavoitteista voisi Nuutilan mukaan olla, että jokainen suomalainen koululainen osaa kuoria perunan.

Suomessa on tehty ja tehdään paljon työtä kansalaisten ravitsemuksen parissa. Työ tuottaa tulosta, mutta silti nuoremme ovat lihavampia kuin aikaisemmin. Meillä puhutaan terveellisestä ravitsemuksesta, mutta keskusteluissa on Nuutilan mukaan unohdettu maku. Maukas ruoka olisi hänen mielestään portti siihen, että nuoret kiinnostuisivat ruuasta, sen tekemisestä ja tekijöistä.

Kesärannassa herkuteltiin peuramurekkeella

Lyhin tie ministerienkin sydämeen kulkee vatsan kautta. Keittiömestarit valmistivat Kesärannassa peuramureketta riistakastikkeella ja kalan ystäville haukimureketta tillikastikkeella. Lisäkkeenä tarjoiltiin puikulaperunamuhennosta ja jälkiruokana ruispuolukkapuuro. Erityisesti Vanhasta ilahdutti ensi esittelyssä ollut Kesärannan kauraleipä. (Finfood)