Tutkimus: Tuontitomaatit tuotetaan halpatyövoimalla

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Tuore Kuluttaja-lehti laittaa puntariin tuontitomaattien yhteiskuntavastuun. Tänne ulkomailta rahdattu tomaatti saattaa olla edullinen mutta halvallakin on hintansa: pimeä työvoima, pohjavesien pilaantuminen ja maaperän suolaantuminen.

Lehti kertoo tutkimuksesta, jonka tavoitteena oli analysoida tuoreen tuontitomaatin
tuotantoa yhteiskuntavastuun näkökulmasta. Tuotannon lisäksi selvitettiin eurooppalaisten kauppaketjujen ostopolitiikkaa.

Tutkimus tehtiin kuluttajaorganisaatioiden kansainvälisenä ICRT-yhteistyönä. Tutkimuksen kysely lähetettiin 38 suurelle kauppaketjulle yhdeksässä maassa. Ketjuista vastasi 18, Suomesta mukana olivat Ruokakesko ja Inex Partners.

Espanjassa avomaalla, Hollannissa kasvihuoneissa

Euroopan johtavia tuoretomaatin tuottajia ovat Hollanti ja Espanja. Hollannissa tomaatit kypsyvät kasvihuoneissa, kun taas Espanjassa tomaatit tuotetaan avomaalla muovikatteiden alla. Myös Italia on merkittävät tomaatintuottaja, mutta siellä tuotannosta valtaosa kulutetaan jalostuksessa.

Nykyään kasvihuoneviljelyn energian käyttö on tehostunut niin paljon, että puntit ovat energian käytön suhteen lähes tasan verrattaessa etelän ja pohjoisen tuotantoa keskenään, Kuluttaja-lehti kertoo.

Runsas keinokastelu uhkaa Espanjan pohjavesiä eikä jätevesien puhdistamisesta huolehdita kunnolla. Hollannissa tomaattien kastelu ei uhkaa pohjavesiä, ja jätevedet puhdistetaan. Viljely tapahtuu kasvualustoilla, ja keinolannoitteita käytetään huomattavasti enemmän kuin etelässä.

Torjunta-aineiden käyttömääriä tutkimuksessa ei selvitetty. Fakta on kuitenkin se, että Espanjan auringossa viihtyvät myös rikkakasvit ja tuhohyönteiset, joiden torjumiseen kuluu huomattavia määriä torjunta-aineita. Pohjoisen kasvihuoneissa puolestaan käytetään yhä enemmän biologista torjuntaan.

Laiton siirtolainen poimii halvalla

Sekä Espanjassa että Hollannissa työt teetetään yhä enemmän maahanmuuttajilla ja laittoman työvoiman käyttö on kasvava ongelma. Espanjassa siirtolaisten asema on huonompi kuin Hollannissa.

Kuluttaja-lehden mukaan pätkätyövoimaa vuokraavista toimistoista on Espanjassa tullut menestysbisnes. Toimistoja käyttämällä viljelijät välttävät työnantajavelvoitteet ja siirtävät vastuun vuokratyövoiman välittäjille. Heistä suurin osa rikkoo työlainsäädäntöä.

Tutkimuksen mukaan suuret vientiin keskittyneet yritykset hoitavat työnantajavelvoitteet pieniä paremmin.

Kauppa säätelee tomaatin tuotantoketjua

Eräs tutkimuksen johtopäätös oli, että kauppaketjut säätelevät merkittävästi tomaatin tuotantoketjua. Ne voivat ostosopimuksillaan valita tuotettavat lajikkeet, mutta myös vaikuttaa viljelytapoihin, pakkauksiin ja kuljetuksiin. Ympäristöasioihin moni kauppaketju ottaakin jo kantaa enemmän kuin sosiaalisiin seikkoihin.

Eurooppalaisten kauppaketjujen yhteiskuntavastuun vertailussa suomalaiset Ruokakesko ja Inex Partners pärjäsivät kohtalaisen hyvin. Selkeästi keskitasoa paremmat tulokset suomalaiset saivat tomaatin tuottajilta vaadittavien ympäristöstandardien vertailussa.

Koko vertailussa mitalisijoille nousivat Carrefour ja Eroski. Tutkimuksen tekijät kehuvat myös Ruokakeskoa sen kantamasta yhteiskuntavastuusta. (Finfood)

Lähde: Kuluttaja-lehti 06/2006

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!