Tukkutorilla aamulla kello neljä

Helsingin Tukkutorilla Sörnäisissä on tänään maanantaina ollut täysi tohina päällä jo kolmesta alkaen. Keijo ja Leena Kanerva ovat aloittaneet mansikkakuorman tekemisen edellisenä iltana kymmenen aikoihin ja lähteneet sitten ajamaan yöllä kohti tukkutoria.

– Isäntä ajoi ja minä nukuin matkan ajan. Kun päästiin perille, ryhtyi isäntä nukkumaan ja minä hoidan myynnin ja toimitukset tässä asiakkaille, kertoo Leena Kanerva.

– Kun kuorma on purettu ja myyty kahdeksan maissa, niin herätän isännän ajamaan takaisin.

Kanervoilla kuvio toistuu sesongin aikaan kuusi kertaa viikossa. Useat myyjät ovat paikalla monen sukupolven voimalla, nuorin tänä aamuna lienee Rosa, 3 kk, joka kulkee vanhempiensa ja isovanhempiensa mukana töissä rekan etupenkillä omassa istuimessaan.

Ensimmäiset vadelmat torilla

Jori Liemola ihmettelee, että mansikkaa on vielä ihmeen paljon tarjolla. – Kyllä helle kääntää määrät laskuun parin päivän päästä.

Jorma ”Jokke” Jagner vahvistaa, että Suonenjoella on satohuippu ohi. – Marjan koko on nyt pienentynyt helteiden takia.

– Viime viikolla mansikka oli edullisimmillaan, hinta oli 2 – 3 euroa kilo. Hinnassa on selvää nousupainetta viime viikkoon verrattuna.

Tänään näkyivät ensimmäiset kotimaiset vadelmat torilla, pensasmustikka on vielä ulkomaista.

Hernesato on parhaimmillaan ja siitä on jopa ylitarjontaa, mikä näkyy hinnan alenemisena. Ykkösluokan herneen hinta on pudonnut vain hiukan, sillä kuumuus on vaikuttanut herneen laatuun. Uudet perunat, porkkanat, sipuli ja tilli tuoksuvat houkuttelevasti, kun kävee viljelijöiden ja kauppiaiden autojen ohi. Mieli alkaa tehdä kesäkeittoa.

Kahvila aukeaa kello 3.00

Tannen tupakahvila torin laidalla on avoinna maanantaista lauantaihin kello 3:sta 10:een. Sämpyläkahvit ja nakit tekevät kauppansa, sillä ovathan asiakkaat olleet jopa koko yön töissä.Pitkän yötyön tehneet viljelijät ja aamulla ani varhain heränneet kauppiaat istahtavat välillä ihastelemaan auringon nousu ja nauttimaan tuoretta aamukahvia.

Kukkamyyjät tulevat torille marja ja -vihannesmyyjiä myöhemmin. Kuuden jälkeen alkavat myyjien paikoitusruudut hiljalleen täyttyä ja myös kukka-asiakkaat ilmestyvät torille. Värikkäät kesäkukkakimput, malvat, ruusut, auringonkukat ja hajuherneet tuovat pisteen i:n päälle kesäfiilikseen.

Kahdeksalta tori alkaa jo näyttää tyhjältä, rekat ja pakettiautot ovat lähteneet, eivätkä töihin tulijat osaa aavistaakaan, minkälainen hyörinä tukkutorilla on ollut aamuyön ja varhaisaamun tunteina.