Finpro hakee yrityksille rahoittajia

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Finpro on tuonut kansainvälisen kasvuyrityksiä ja sijoittajia yhteen saattavanSeed Forum -konseptin Suomeen. Ensimmäinen Seed Forum -tapahtuma järjestettiintänään 6.6.2006 Helsingissä. Konseptin tavoitteena on edistää kasvuyritystenoman pääoman ehtoisen rahoituksen hankintaa.

Seed Forum on valmennus ja match making -ohjelma aikaisen vaiheenkasvuyrityksille. Konseptin tavoitteena on saattaa yhteen kasvuyrityksiäPohjolasta ja Baltiasta sekä bisnesenkeleitä ja pääomasijoittajia. Mukana olevatyritykset ovat Finnveran, Finpron, Tekesin ja TE-keskusten taiTeknologiakeskusten identifioimia aikaisen vaiheen kasvuyrityksiä.

– Useat aikaisen vaiheen yritykset kokevat pääoman hankinnan haasteellisena.Vuoden 2001 jälkeisten exit-ongelmien jälkeen pääomasijoittajat ovat siirtäneetjonkin verran sijoitusfokustaan myöhäisempään vaiheeseen eli alhaisemman riskinsijoituksiin. Toisaalta Suomen kaukainen sijainti on myös saattanut olla esteenäosalle kansainvälisistä sijoittajista. Seed Forumissa yritykset viedäänsijoittajien luokse, Jyrki Härkki Finprolta sanoo

Seed Forum on maantieteellisesti laajin olemassa oleva konsepti, joka tarjoaayritykselle mahdollisuuden tavata sekä kotimaisia että kansainvälisiäsijoittajia. Sijoittajatapaamisia on Pohjoismaiden ja Baltian lisäksi Lontoossa,New Yorkissa, Moskovassa ja Shanghaissa. Tapahtumiin on haettu sijoittajia,joita kiinnostavat erityisesti suomalaiset ja pohjoismaiset yritykset. – Finpro pyrkii edistämään pk-yritysten kansainvälistymistä. Oleellinenedellytys sille on riittävä rahoitus. Ainutlaatuista Seed Forumissa on, ettäyrittäjät valmennetaan yhdessä muiden pohjoismaisten yrittäjien kanssasijoitusprosessiin ja heille järjestetään sekä kotimaisia että kansainvälisiämatch making -tapahtumia, Härkki kertoo.

Kasvuyritykset tarvitsevat sparrausta

Sijoittajatapaamisten lisäksi Seed Forum -konseptiin kuuluu kahden päivänvalmennus, jossa yrityksiä valmennetaan kohtaamaan sijoittajia. Käytännössä tämätarkoittaa yritysesittelyn muokkaamista sekä muun muassa sijoitusprosessinymmärtämistä, arvonmääritystä, rahoitustarpeen laskemista, erilaisiaexit-strategioita sekä due diligence -prosessin läpi käymistä. Finpronkumppanina tässä toimii asianajotoimisto Borenius & Kemppinen.

– Rahoituksen lisäksi kasvuyritykset tarvitsevat apua asiantuntijoilta, jotkasitoutuvat yritykseen sekä sen kehittämiseen. Seed Forum -konsepti tarjoaamahdollisuuden rahoituksen ja sparraajien löytämiseen sekä hyvän verkostonluomiseen. Nyt pitäisi löytää tarpeeksi sijoittajia kiinnostavia, riittävänhyviä ja sopivassa vaiheessa olevia yrityksiä, Suomen Bisnesenkelit ry:npuheenjohtaja ja corporate finance- ja asiantuntijayritys Ledi Oyn partneriAntti Jussila linjaa.

Seed Forum on alkujaan norjalaisten perustama konsepti, joka on tuottanutperustamisestaan, vuodesta 2003, sijoituksina 15 miljoonaa euroa alkuvaiheenyrityksiin. Arviolta kolmannes ohjelmaan osallistuneista yrityksistä on saanutrahoitusta.

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!