Puutarhapäiviä vietetään yli 100 paikkakunnalla

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Puutarhapäiviä vietetään tänä vuonna 19.-21.5. Puutarha-alan yhdistykset, seurat, yritykset, kaupungit ja kunnat järjestävät silloin eri puolilla Suomea tapahtumia, joissa kohtaavat niin innokkaat harrastajat, taitavat ammattilaiset kuin myös ne, jotka ensimmäistä kertaa suunnittelevat upottavansa kätensä multaan.

Tähän mennessä Puutarhapäivän tapahtumia on kasassa jo yli sata. Lista niistä löytyy osoitteesta www.puutarhaliitto.fi/puutarhapaiva.html. Mukana on toritempauksia, myyjäisiä, näyttelyitä, taimienvaihtoa, neuvontaa, avoimia ovia alan yrityksiin, kilpailuja, tarjouksia ja muuta mukavaa. Puutarhapäivän tapahtumalistaa päivitetään koko kevään ajan.

Kannatta huomata, että kaikki Puutarhapäivän tapahtumat eivät ajoitu vain perjantaista sunnuntaihin 19.-20.5. Tapahtumia riittää myös muille toukokuun viikonlopuille.

Teemana perinteet ja suomalaisuus

Puutarhapäivien teema on tällä kertaa Suomalaisuus ja perinteet puutarhassa. Päivien tapahtumissa ovat hiukan eri tavoin esillä muun muassa vanhat perinteiset kasvit, suomalaiseen pihaan sopivat ja siellä kestävät kasvit, pihat ennen ja nyt – mitä perinteitä puutarhoissamme vaalitaan ja mihin suuntaan suomalaista pihaa viedään. Tapahtumien järjestäjillä on ollut vapaat kädet soveltaa teemaa, joten erilaisia variaatioita siitä on useita.

Puutarhapäivien tavoitteena on saada suomalaiset kiinnittämään hetkeksi huomionsa puutarha-asioihin ja ympäristönsä vihreyteen – iloisissa ja keväisissä merkeissä.

Puutarhamatkailuhakemistossa lisää vierailukohteita

Puutarhapäivien tapahtumalistaa täydentää Puutarhaliiton juuri päivitetty puutarhamatkailuhakemisto osoitteessa www.puutarhaliitto.fi/turismi.html. Suomen upeimmista puutarhamatkailukohteista kootussa hakemistossa on lyhyt kuvaus kustakin kohteesta – aukioloajat, pääsymaksut, sijainti, ajo-ohjeet ym.

Hakemiston avulla on helppo suunnistaa paitsi Puutarhapäivän viettoon, myös kesälomamatkan varrelle osuviin puutarhakohteisiin.

Jos Puutarhapäivän tapahtumalistalta tai puutarhamatkailuhakemistosta ei tunnu löytyvän sopivaa tapaa ja paikkaa Puutarhapäivien juhlimiselle, kannattaa kysellä oman paikkakunnan puutarha-ammattilaisilta, alan yrittäjiltä ja yhdistyksiltä, miten he Puutarhapäivää viettävät. Monet puutarhat ottavat vastaan vieraita ja tarjoavat liikkeissään erilaisia Puutarhapäivän tarjouksia.

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!