Perunan vienti ennätyssuurta

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Perunan kysyntä ulkomailla kasvaa, mutta Suomesta alkaa vientikelpoisen perunan saanti jo vaikeutua. Pekka Vehviläinen Siilinjärveltä kertoo toimittavansa vientiin kolmesta viiteen rekkaan viikossa.

– Perunaa menee Pietariin, Viroon ja nyt myös Riikaan. Savosta ylimääräinen peruna alkaa kuitenkin jo loppua.

Vehviläisen mukaan niin perunasta kuin vihanneksistakin pitäisi ylimääräinen osa viedä rohkeasti maailmanmarkkinahintaan ulos.

– Muutoin ylimäärä on koko ajan painamassa kotimaan hintatasoa alas.

Asko Seppänen Pohjoisen Kantaperunasta arvioi, että Kantaperunan, Sadokkaan ja Luonnosta Oy:n viennin yhteismäärä nousee yli 5000 tonnin.

– Siemenperunaa on viety Turkkiin jo 700 tonnia. Siementä menee myös Venäjälle, Ruotsiin ja Baltian maihin. Siemenperunan vienti nousee 1500 – 2000 tonniin.- Ruokaperunaa olemme vieneet 3000 tonnia. Ruokaperunan vienti on nyt kissanhännän nokassa. Jos laadukasta perunaa löytyy, niin huhti-kesäkuun vientimäärät voivat huomattavasti kasvaa.

Seppänen korostaa, että vientiperunan tulee olla pesunkestävää laatua. Venäjä, Ruotsi ja Norja hakevat korkeaa laatua.

– Siemenperunan kotimaan kauppa on käynyt kohtuullisesti, jotkut lajikkeet ovat jo loppuun myytyjä. Huono ruokaperunan hinta toki näkyy siemenkaupassa, toteaa Seppänen.

Teppo Vetoniemi Potwell Oy:stä kertoo, että vienti ei näyttely suurta osaa yhtiön toiminnassa.

– Viennin kokonaismäärä on nyt 1500 tonnia. Nyt vienti on lievässä kasvussa, ja 2000 tonnia menee rikki. Baltiassa on kysyntä kovinta.

– Nyt rupeaa olemaan vaikeuksia löytää vientiin kelpaavaa suurikokoista perunaa. Sen laadun pitää olla vähintään yhtä hyvää kuin kotimarkkinoidenkin laatu. Pakatusta perunasta saadaan nyt viennissä enemmän kuin kotimarkkinoilta, paljastaa Vetoniemi.

Vetoniemi arvioi, että perunan viljelyalat tulevat ensi kesänä olemaan samansuuruiset kuin menneenäkin vuotena.

– Huonoja hintavuosia on ollut ennenkin. En näe viljelyhalukkuudessa muutosta, toteaa Vetoniemi.

Tammikuusta maaliskuuhun perunavarastot ovat ProAgrian mukaan huvenneet 62,7 miljoonalla kilolla, mikä on liki 12 miljoonaa kiloa enemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana.

Varastoissa on silti vielä paljon perunaa, vaikka varastot ovat tyhjentyneet nopeammin kuin yhtenäkään keväänä 2000-luvulla. Yli 40 tonnin varastoissa on 93,3 miljoonaa kiloa ruokaperunaa eli 31,3 miljoonaa kiloa enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

Perunaa on viety KTTK:n mukaan EU:n ulkopuolisiin maihin ajalla 1.9.2005 – 5.4.2006 seuraavasti:

Ruokaperuna
Norja 1 172 300 kg
Venäjä 5 589 374 kg

Siemenperuna
Venäjä 161 395 kg
Turkki 725 000 kg

Tilastoa EU:n sisämarkkinakaupasta ei ole, joten viennistä Ruotsiin, Norjaan ja Baltiaan ei saada virallista tietoa.

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!