Sieniviikko pakkasten keskellä

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Suomalaiskuluttajat eivät ole vielä päässeet viljeltyjen sienien makuun, vaikka ne ovat sangen terveellistä ja monikäyttöistä syötävää. Keskivertosuomalainen syö viljeltyjä sieniä 360 grammaa eli muutaman rasiallisen vuodessa. Määrä on pieni verrattaessa keskieurooppalaiseen, yli kahden kilon vuosikulutukseen.

Viljeltyjä sieniä käyttävät eniten yksin tai kaksin asuvat, alle 34-vuotiaat ja toisaalta perheet, joissa on pieniä lapsia. Parhaiten suomalaisille maistuvat herkkusienet. Siitakesieni on nostamassa suosiotaan, mutta osterivinokkaan ja portobellon tunnettuus on vielä vähäistä.

Nopeaa ja maukasta

Viljellyt sienet ovat kiireisen kokkaajan toiveruokaa, sillä ateria valmistuu niistä nopeasti. Sieniä ei tarvitse pestä, vaan mahdollinen kasvualustasta sienien pinnalle jäänyt turve tai osterivinokkaan pinnan itiöpöly lähtee kevyesti harjaamalla tai talouspaperilla pyyhkäisemällä.

Osterivinokkaat on tapana käyttää kuumennettaviin ruokiin. Herkkusieniä, siitakkeita ja portobelloja sen sijaan nautitaan sellaisinaan, salaateissa, marinoituina ja kuumissa ruoissa.

Sienten täyteläisen maun salaisuus on umami. Se tasapainottaa, korostaa ja tuo esiin sienten rinnalla maisteltavien muiden ruoka-aineiden ominaismakuja. Valkoisen herkkusienen maku on mantelinen ja miedon puhdas. Ruskea herkkusieni maistuu sisarustaan hieman täyteläisemmältä. Osterivinokkaan maku on hyvin mieto. Siitakesieni ja portobello muistuttavat maultaan eniten metsäsieniä.

Kevyttä ja terveellistä

Viljellyt sienet ovat kevyttä syötävää. Ne sisältävät energiaa keskimäärin vain 30 kilokaloria sadassa grammassa. Proteiinia niistä saa vastaavasta määrästä noin kaksi grammaa. Muista ravintoaineista voi erityisesti mainita viljeltyjen sienten B-vitamiinit, kuidun sekä kivennäis- ja hivenaineet: kaliumin, magnesiumin, kalsiumin, raudan, sinkin ja seleenin. (Finfood)

Viikolla 10 (10.3.–12.3.) vietetään Kotimaiset Kasvikset ry:n sieniviikkoa.

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!