Luonnonkiven vienti kasvussa

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Luonnonkiviteollisuuden viennin arvo kasvoi viime vuonna noin 13%. Vaikka koko vuoden vientitilastot eivät olekaan valmistuneet uskaltaa Kiviteollisuusliiton toimitusjohtaja Pekka Jauhiainen ennustaa viennin arvon ylittävän 80 miljoonaa euroa, joka on noin 40% luonnonkiviteollisuuden liikevaihdosta. Myös luonnonkivituotteiden kotimaan kysyntä on voimakasta, joka osaltaan on lisännyt tuontia. Tuonnin arvo kasvoi noin 30% ollen noin 13 miljoonaa euroa.

Suomalaisen graniitin päävientimaita ovat Kiina, Italia, Espanja ja Puola. Vuolukivituotteita viedään eniten saksankielisiin maihin ja Ruotsiin. Tuontimaista tärkein on Kiina.

Kiviteollisuusliiton hallituksen puheenjohtaja, Palin Granit Oy:n toimitusjohtaja Heikki Palin uskoo luonnonkiven käytön lisääntyvän edelleen. ”Kivi on perinteisesti yhdistetty julkiseen rakentamiseen ja muistomerkkeihin mutta luonnonkivi on lyönyt itsensä läpi myös vuolukivitulisijoissa ja graniittisissa keittiötasoissa. Graniitin, liuskekiven ja vuolukiven käyttö kasvaa myös muissa pientalojen käyttökohteissa”, Palin ennustaa.

Luonnonkiviteollisuuden huolenaiheena Palin näkee olevan suomalaisen kivimateriaalin saatavuuden turvaamisen. ”Lupaprosesseja olisi yksinkertaistettava samalla kun uusien kiviesiintymien etsintään tarvitaan lisää resursseja”. Palin pitää myönteisenä, että maan hallitus on kiinnittänyt huomiota koko kaivannaisteollisuuden kehittämiseen mutta muistuttaa, että kaivannaisteollisuus on muutakin kuin malmikaivoksia.

”Luonnonkiviteollisuus koostuu pääosin pk-yrityksistä, jotka ovat säilyttäneet työpaikkansa erittäin hyvin. Vuolukiviteollisuuden työpaikat ovat lisääntyneet ja erityisesti pahimmilla työttömyysalueilla. Kiviteollisuuden viennin arvo on lähes seitsenkertainen tuontiin verrattuna”, Palin perustelee tarvetta luonnonkiviteollisuuden edistämiseen myös valtiovallan toimin.

Hän muistuttaa, että eurooppalaisen kiviteollisuuden perusta on eurooppalaisissa kivissä; muuten uhkana on tuotannon siirtyminen halvan työvoiman maihin kuten Kiinaan ja Intiaan. Palinin mukaan Suomi on erittäin tärkeä kivitoimittaja Euroopassa. ”Suomalaisia kiviä ostetaan kivien korkean laadun, laajan värivalikoiman ja hyvän saatavuuden takia. Meillä on samoja kiviä saatavilla kuin 100 vuotta sitten ja niitä on myös 100 vuoden kuluttua”, Palin vakuuttaa.

Euroopan luonnonkiviteollisuuden kattojärjestö Euroroc on kehittänyt erityisen merkin, josta tunnistaa tuotteen olevan aitoa luonnonkiveä. ”Ihmiset eivät aina oivalla mikä varsinaisesti on kiveä. Erityisesti eteläisessä Euroopassa keramiikan valmistajat ovat alkaneet käyttää vakiintuneita luonnonkiven kauppanimiä ja Suomessakin kivitaloina markkinoidaan ties mitä. Eurooppalainen luonnonkivimerkki on todiste tuotteen aitoudesta”, Pekka Jauhiainen kertoo. Yritykset voivat hankkia Kiviteollisuusliitolta merkin käyttölisenssin.

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!