MTT uusi johtoaan

MTT:n uudistuvan organisaation mukaiset tutkimusyksiköiden ja -ohjelmien johtajien virat on täytetty. Valituista kaksi on MTT:n ulkopuolelta ja viisi sen palveluksessa jo olevia.

MTT:n johtokunta nimitti maanantaina tutkimusyksiköiden johtoon seuraavat henkilöt:

– biotekniikka- ja elintarvikkeet, ETT Eeva-Liisa Ryhänen,
– kotieläintuotanto, MMT Tuomo Varvikko,
– kasvintuotanto, MMT Aarne Kurppa ja
– taloustutkimus, Ph.D. Kyösti Pietola.

Teknologiatutkimuksen ohjelmajohtajan virkaan valittiin FT Fred Fenel ja ympäristöntutkimuksen ohjelmajohtajan virkaan FT Mari Walls. Palveluyksikön johtoon valittiin MMT Pentti Aspila. Johtajat nimitettiin virkoihinsa ensi vuoden alusta viiden vuoden määräajaksi. Kyösti Pietolan kausi alkaa 1.3.2006.

Valituista kaksi MTT:n ulkopuolelta

Teknologiatutkimuksen ohjelmajohtajaksi valittu Fred Fenel siirtyy MTT:hen espoolaisen bioteknologia-alan yrityksen Carbozyme Oy:n toimitusjohtajan paikalta. Yritys on keskittynyt erilaisten molekyylibiologisten tuotteiden valmistukseen, myyntiin ja lisensointiin. Hän on aiemmin toiminut tutkijana Teknillisessä korkeakoulussa ja Helsingin yliopistossa.

Ympäristöntutkimuksen ohjelmajohtajaksi valittu Mari Walls toimii tällä hetkellä biodiversiteetti- ja ympäristötieteen määräaikaisena professorina Turun yliopiston biologian laitoksella sekä Turun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan ja Turun yliopiston ympäristöntutkimuskeskuksen johtajana. Hänen tutkimusalojaan ovat biodiversiteetti, akvaattinen ekologia ja elinkiertoekologia.

Nykyisistä tutkimusyksiköiden johtajista jatkavat Kyösti Pietola ja Aarne Kurppa. Biotekniikka- ja elintarviketutkimuksen yksikönjohtajaksi valittu Eeva-Liisa Ryhänen toimii erikoistutkijana ja tutkimuspäällikkönä MTT:n elintarvikkeiden tutkimuksessa. Kotieläintuotannon tutkimusyksikön johtoon valittu Tuomo Varvikko toimii tällä hetkellä MTT:n eläinravitsemustutkimuksen määräaikaisena johtajana. Palveluyksikön johtajaksi valittu Pentti Aspila toimii tällä hetkellä MTT:n toisena tutkimusjohtajana. Yksikkö palvelee sekä MTT:n sisäisiä että ulkoisia asiakkaita.

Biotekniikka samaan yksikköön

Yksi uudistuksen tärkeimmistä tavoitteista on ollut MTT:n ydintoiminnan eli tutkimuksen selkeä erottaminen muista toiminnoista, kuten asiantuntija- ja palvelutehtävistä. Tutkimusalojen uudelleenjärjestelyssä on pyritty turvaamaan osaamisen kehittyminen niin, että parhaiden käytäntöjen siirtäminen mahdollistuu entistä tehokkaammin yli organisaatiorajojen. Erityishuomion kohteena on ollut biotekniikka, jossa MTT:llä on erityinen tarve profiloitua. Uudessa organisaatiossa kaikki MTT:n biotekninen tutkimus on tutkimusalasta (kasvi-, eläin- ja elintarviketutkimus) riippumatta koottu yhteen yksikköön.

Johtajien virkojen täyttöä edelsi MTT:stä annetun asetuksen muutos, jolla muutettiin yksikön- ja ohjelmajohtajien sekä ylijohtajien virkojen kelpoisuusehtoja niin, että aiemman tohtorin tutkinnon sijasta edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa. Uudet yksikönjohtajien tehtävät painottuvat henkilöstön ohjaamiseen, toiminnan taloudellisuuteen ja tuloksellisuuteen sekä markkinointiin ja asiakassuhteiden luomiseen.

– Yksikönjohtajien uudet tehtävänkuvat tukevat MTT:n kilpailukyvyn lisäämistä ja vahvistavat MTT:tä korkean teknologian osaajana, perustelee johtokunnan puheenjohtaja Esko Lindstedt.