Puolalaisessa siemenperunassa rengasmätää

Kasvintuotannon tarkastuskeskuksen KTTK:n mukaan Puolasta tuodun siemenperunan käyttö vaarantaa kasvinterveyttä. Puolalaisessa siemenperunassa esiintyy runsaasti rengasmätää, joten se voi levitä sitä käyttäville maatiloille. Puolassa esiintyy vaalean rengasmädän lisäksi runsaasti myös perunasyöpää.

KTTK:n mukaan turvallisinta on käyttää suomalaista siemenperunaa, joka on vapaata vaarallisista kasvintuhoojista.

Ostajan vaadittava rengasmädän testaustodistus

Puolan kasvinsuojeluviranomaisten on annettava jokaiselle Puolasta lähtevälle perunaerälle vaalean rengasmädän testaustodistus. KTTK:n mukaan ostajan on ehdottomasti vaadittava tätä todistusta. KTTK muistuttaa, että EU-markkinoilla saattaa liikkua puolalaisia perunaeriä, jotka eivät ole täyttäneet vientiehtoja tai niitä ei ole tarkastettu.

KTTK kehottaa perunan tuojia ja käyttäjiä selvittämään perunan alkuperätiedot sekä säilyttämään perunaerän mukana tulleet dokumentit.

Vastuu on siemenperunaa markkinoivalla

Perunantuonnista on aina ilmoitettava KTTK:n kasvintarkastukseen sekä paikalliselle kasvintarkastajalle tuontitarkastusta varten. Tuontitarkastukset ovat maksuttomia.

KTTK muistuttaa, että siemenperunaa markkinoivaa tahoa koskee siemenkauppalain mukainen ankara vastuu. Lain mukaan siemenperunaa tuovan tai markkinoivan on korvattava käyttäjälle vahinko, joka on aiheutunut siemenperunassa olevasta virheestä, kuten esimerkiksi rengasmädän esiintymisestä. Tämä koskee myös ulkomailta tuotua siemenperunaa.

Peltoon vain sertifioitua siementä

Siemenperunaksi ei KTTK:n mukaan pidä missään tapauksessa käyttää muuta tilan ulkopuolelta hankittua perunaa kuin siemenperunaksi erityisesti tuotettua eli sertifioitua siemenperunaa. Muu peruna sisältää aina riskin perunan rengasmädän, peruna-ankeroisten tai perunasyövän leviämisestä.

Vaikka tuontiperunaa tai tilan ulkopuolelta hankittua muuta perunaa ei käytettäisikään siemeneksi, kasvintuhoojat saattavat levitä tilan käsittelykaluston kautta esimerkiksi tilan omaan käyttösiemeneen. Saastunta voi kulkeutua perunantuotantoon myös kuljetusvälineiden, jätevesien ja perunajätteiden mukana. Ulkomaisen perunan käsittelyn jälkeen koneet ja laitteet olisi pestävä ja desinfioitava kasvintuhoojien leviämisen estämiseksi.

Puola synkentää unionin rengasmätätilastoja

Vuonna 2003 testatuista puolalaisista siemenperunaeristä 7 prosenttia ja ruoka- sekä
teollisuusperunaeristä 27 prosenttia todettiin vaalean rengasmädän saastuttamiksi. Koko
EU:ssa todetuista vaalean rengasmädän saastuttamista perunaeristä peräti 95 prosenttia
todettiin Puolassa.

EU-alueen markkinavalvontatarkastuksissa on viime kesän ja syksyn aikana todettu vaaleaa rengasmätää 12 ruoka- tai ruokateollisuusperunaerässä. Näistä eristä yhdeksän oli peräisin Puolasta, kaksi Saksasta ja yksi Itävallasta.

Perunasyöpää todettiin Puolassa vuosina 1998 – 1999 kolmella prosentilla testatusta perunanviljelypinta-alasta. (Finfood)

Lisätietoja: KTTK:n tietosarja 26/404/2004, Vaatimukset Puolasta tuotavalle perunalle.