Vuoden perunantuottaja Kalajoelta

Kotimaiset Kasvikset ry on nimennyt Kalajoella perunaa viljelevän Jouko Nauhan ruokaperunatuotannon Vuoden laatutuottajaksi. Huomionosoitus julkistettiin 23.11. Kotimaiset Kasvikset ry:n Perunantuottajien seminaarin yhteydessä.

Jouko Nauha on viljellyt perunaa vuodesta 1981 ja nykyisellään viljelyala on 24 hehtaaria.
Vuosittain käsitellään noin 800 tuhatta kiloa perunaa. Viljelijän itsensä lisäksi yritys työllistää yhden vakituisen sekä istutus- ja sadonkorjuuaikaan pari kausityöläistä.

Suoraan vähittäiskauppaan menevän perunan osuus on kasvanut vuosi vuodelta ja nykyisellään tuotannosta noin 80 prosenttia kulkee tilalta suoraan kaupan myyntitiskeihin. Pieni osa kulkee pienempien tukkuliikkeiden kautta.
Viljeltävät lajikkeet ovat valikoituneet vuosien varrella ja nykyisellään niitä ovat Van Gogh, Puikula, Nicola, Kulta ja Rosamunda. Varhaislajikkeista Nauhan pellolla kasvavat Rikea ja Velox. Lisäksi kokeilussa on ollut jalostajien uusia lajikkeita.

Perunan tuotannon kannalta tärkeä investointi oli uuden varaston rakentaminen vuonna 1999. Hyvissä työtiloissa sujuu laadun ylläpidon kannalta tärkein työ eli lajittelu jouhevasti. Lajittelutyöhön käytettään riittävästi aikaa, jotta lajittelun taso säilyy hyvänä.
– Kun lajittelee perunan niin, että itsekin ostaisi sen kaupasta, pysyy laatu korkeana. Perunaa tulee katsoa asiakkaan silmin, korostaa viljelijä itse.

Vuoden laatutuottajan nimeäminen aloitettiin vuonna 1994 ja sen tavoitteena on antaa tunnustusta yrityksille, jotka paitsi tuottavat hyvälaatuisia tuotteita, toimivat laadukkaasti ja pitkäjänteisesti. Valinta perustuu yhdistyksen laadunvalvonnan tuloksiin ja eri sidosryhmiltä saatuihin suosituksiin. Kotimaiset kasvikset ry nimeää vuosittain vuoden laatutuottajan kasvihuonekukka-, kasvihuonevihannes-, avomaavihannes-, hedelmän- ja marjantuotannon sekä ruokaperunatuotannon alalta.