Kemira GrowHow pörssiyhtiöksi?

Kemira on päättänyt aloittaa selvitykset kasvinravinteita tuottavan tytäryhtiönsä Kemira GrowHow¤n listaamiseksi Helsingin pörssiin. Yhtiön mukaan listaamisajankohta olisi alustavien suunnitelmien mukaan aikaisintaan kuluvan vuoden syksyllä.

Kemira GrowHow¤n listaaminen voidaan toteuttaa joko myymällä yhtiön osakkeita ja/tai jakamalla niitä osinkoina omistajille. Kemiran tavoitteena on, että valtio on yhtiön merkittävä omistaja ja että enemmistö yhtiön osakkeista on listautumisen jälkeen kotimaisessa omistuksessa. GrowHow¤n listaaminen parantaa sekä GrowHow¤n että Kemiran liiketoiminnan kehittämismahdollisuuksia, Kemiralta kerrotaan.

Kemira GrowHow¤n ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto oli 324 miljoonaa euroa, 6 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Liikevoitto parani merkittävästi ja oli 25 miljoonaa euroa (7,6 miljoonaa) lannoitteiden hintojen nousun ja kustannustehokkuuden parantamisen ansiosta. Kemira odottaa GrowHow¤n liikevaihdon ja -voiton paranevan viime vuodesta.

Konsernin kannattavuuden kohentamiseksi Kemira sulkee Tanskan tehtaan tuotannon tulevan kesän aikana. Tuotannon lakkauttaminen merkitsee noin 300 työntekijän irtisanomista. Jatkossa tuotteet toimitetaan Tanskan asiakkaille GrowHow¤n muista tuotantolaitoksista.