Monsanton geenimuunnellusta maissista turvallisuusarvioita

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Euroopan elintarvikeviranomaisen EFSA:n tieteellisen paneelin mukaan geenimuunneltu maissi MON 863 on yhtä turvallinen ruoka- ja rehukäytössä kuin muuntelematon maissi. Sen sijaan geenimuunneltu maissihybridi MON 863 x MON 810 jakoi panelistien mielipiteet eikä yhteistä näkemystä kyseisen maissin turvallisuudesta saatu aikaan. EFSA edellyttää nyt, että hybridimaissin turvallisuutta tutkitaan lisää, minkä jälkeen paneeli käsittelee asiaa uudelleen.

Molemmat paneelin käsittelemät gm-maissit on kehittänyt maatalousbioteknologian suuryritys Monsanto. Paneeli otti kantaa maissien turvallisuuteen EU:n komission pyydettyä EFSA:n kantaa asiaan.

Ennen myönteistä kantaa gm-maissiin MON 863 EFSA on todennut turvallisiksi myös Monsanton gm-maissin NK 603 sekä gm-rapsin GT 73. EFSA:n tieteellisen paneelin myönteiset kannat saattavat olla alkusoitto geenimuunneltujen organismeja koskevan epävirallisen moratoriumin päättymiselle. Asiaa käsitellään myös EU:n maatalousministerien ensi viikon kokouksessa. Ministerineuvoston vahvistus tarvitaan komission tammikuiselle hyväksynnälle koskien sveitsiläisen BT 11 gm-maissin pääsyä markkinoille.

EU-maiden kanta geenimuunnelluista organismeista on tähän mennessä ollut kaikkea muuta kuin yksimielinen. Laki on kuitenkin komission puolella, joten se voi halutessaan viedä BT 11-maissia koskevan hyväksynnän haluamaansa lopputulokseen.

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!