Lidlin markkinaosuus alle 2 prosenttia

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Lidl sekä muut ryhmittymiin kuulumattomat kaupat nostivat päivittäistavarakaupoista markkinaosuuttaan, kun ryhmittymillä osuudet olivat laskussa tai ennallaan. Tämä selviää ACNielsenin vuoden 2003 päivittäistavarakaupan myymälärekisteristä. Ryhmiin kuulumattomien markkinaosuus nousi 1,1 prosenttia eli 13 prosenttiin. Lidlin viimevuotiseksi markkinaosuudeksi arvioidaan 1,8 prosenttia.

Yhteensä Suomen päivittäistavarakaupat myivät 11,4 miljardin euron edestä vuonna 2003. Päivittäistavarakaupan myymälärekisterin myynnin arvo kasvoi 3,3 prosenttia ja myynnin määrä 2,7 prosenttia. Mikäli Alko lasketaan mukaan, myynti on yhteensä runsaat 13,9 miljardia euroa.

Suurin kaupparyhmittymä on edelleen K-ryhmä, jonka markkinaosuus on 35,8 prosenttia. Toiseksi suurin osuus on S-ryhmällä, 31,1 prosenttia. Ryhmittymättömien jälkeen tulevat Tradeka Oy (9,7 prosenttia), Suomen Spar Oyj (7,4) ja Elanto Ol. (3). S-ryhmän markkinaosuus on pysynyt ennallaan, muiden ryhmittymien laskenut hieman.

Myymälöitä entistä vähemmän

Suomessa oli tämän vuoden alussa 4 129 päivittäistavaramyymälää, joka on 34 myymälää edellisvuotista vähemmän. Puolet koko päivittäistavaramyynnistä kulki 396 suurimman myymälän kautta.

Myymälätyypeistä eniten myyntiään kasvattivat tavaratalot (6,4 prosenttia kasvua) ja isot supermarketit (5,6). Menettäjiä olivat pienet, 400 – 1000 neliömetrin supermarketit, joiden myynti laski 3,9 prosenttia.

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!