Torjunta-ainejäämien valvontaraportissa rauhoittavat tulokset

Torjunta-ainejäämien esiintyminen kasviperäisissä elintarvikkeissa oli vuonna 2002 samaa tasoa kuin aiemmin. Määräystenvastaisten tuotteiden osuus tutkituista oli 4 prosenttia. Enimmäispitoisuuksien ylityksiä oli eniten maahantuoduissa vihanneksissa, pähkinöissä, hedelmissä ja marjoissa sekä teessä.

Elintarvikeviraston vuonna 2000 tekemän tutkimuksen mukaan torjunta-aineiden saanti on vähentynyt 30 prosenttia kymmenen vuotta aiemmin tehtyyn tutkimukseen verrattuna. Keskimääräiseksi päivittäiseksi saanniksi vihanneksista, hedelmistä ja viljasta arvioitiin 49,9 mikrogrammaa. Suurin osa torjunta-aineista saatiin maahantuoduista elintarvikkeista (91 prosenttia). ADI-arvoihin eli hyväksyttäviin päivittäisiin saantimääriin verrattuna yksittäisen torjunta-aineen saanti oli enimmillään 1.1 prosenttia ADI-arvosta.

Torjunta-ainejäämien valvonnassa otetaan huomioon ruokavalion kannalta keskeiset tuotteet. Lisäksi valvontaa kohdistetaan tunnettujen jäämäongelmien perusteella. Vuonna 2002 erityisenä valvontakohteena olivat lastenruoat ja luomutuotteet.

Torjunta-ainejäämävalvonnassa tutkittiin yhteensä 2 317 näytettä. Valtaosa näytteistä oli tuoreita hedelmiä ja vihanneksia (1 842 kpl), loput viljaa (143 kpl) ja prosessoituja elintarvikkeita (332 kpl). Tutkituista tuotteista 60 prosenttia (1 390 kpl) oli EU:n ulkopuolisista eli nk. kolmansista maista peräisin olevia tuotteita. Kotimaisia tuotteita oli 430 ja muista EU-maista peräisin olevia tuotteita 497.

Hedelmistä ja vihanneksista 52 prosenttia sisälsi torjunta-ainejäämiä. Viljoista jäämiä oli kolmasosassa ja prosessoiduista elintarvikkeista viidesosassa näytteistä. Kotimaisista tuotteista 30 prosenttia sisälsi torjunta-ainejäämiä, muista EU-maista peräisin olevista tuotteista jäämiä sisälsi 62 prosenttia ja kolmasmaatuotteista 45 prosenttia. Näytteistä 91 (3,9 prosenttia) oli määräystenvastaisia eli niissä todettiin sallitun enimmäispitoisuuden ylittävä määrä jäämiä. Näistä 52 näytettä oli kolmasmaatuotteita ja 39 muista EU-maista peräisin olevia tuotteita. Kotimaisista tuotteista ei todettu enimmäispitoisuuksien ylityksiä.

Hedelmistä ja vihanneksista todettiin 89 eri torjunta-aineen jäämiä. Enimmäispitoisuuden ylityksiä oli 26 torjunta-aineen osalta. Viljoista todettiin vain viiden aineen jäämiä. Luomutuotteista otetuissa näytteissä (141 kpl) jäämiä löydettiin kolmesta tuotteesta. Lastenruokia tutkittiin 66 kpl, joista yhdessä jäämäpitoisuus oli yli enimmäisrajan eli 0,01 mg/kg. Luomutuotteita ja lastenruokia koskevista tutkimustuloksista on tiedotettu tarkemmin huhtikuussa 2003. Vuoden aikana tehtiin EU:n komissiolle neljä RASFF-ilmoitusta (Rapid Alert System for Food and Feed).

Kun satunnaisnäytteenotossa todetaan enimmäispitoisuuden ylitys, tavaranhaltijaa kielletään myymästä mahdollisesti jäljellä olevia saman tavaraerän tuotteita. Jatkossa kyseiset tuotteet siirretään tehostettuun näytteenottoon. Tehostetussa valvonnassa määräystenvastaiseksi todetut tuotteet määrätään hävitettäväksi. Tehostetussa valvonnassa tuotteiden uusista tuonti-/tuotantoeristä otetaan näytteitä niin kauan, että niiden määräystenmukaisuudesta saadaan riittävä varmuus.

Elintarvikeviraston vuonna 2000 tekemän tutkimuksen mukaan torjunta-aineiden saanti on vähentynyt 30 prosenttia kymmenen vuotta aiemmin tehtyyn tutkimukseen verrattuna. Keskimääräiseksi päivittäiseksi saanniksi vihanneksista, hedelmistä ja viljasta arvioitiin 49,9 mikrogrammaa. Suurin osa torjunta-aineista saatiin maahantuoduista elintarvikkeista (91 prosenttia). ADI-arvoihin eli hyväksyttäviin päivittäisiin saantimääriin verrattuna yksittäisen torjunta-aineen saanti oli enimmillään 1.1 prosenttia ADI-arvosta.

Vuoden 2002 valtakunnalliset valvontatulokset on koottu Elintarvikeviraston julkaisuun 6/2003 (Pesticide Residue Monitoring in Finland – 2002). Tiedot löytyvät myös Elintarvikeviraston kotisivuilta, www.elintarvikevirasto.fi