Halloween-kurpitsat vyörymässä myös Suomeen

Halloweenkurpitsan korjuu alkaa tyrväntöläisellä Markkasen tilalla viikonsisällä. Pyöreä, oranssi kurpitsa kuuluu kiinteästi pohjoisamerikkalaiseenHalloweenin eli Pyhäinpäivän viettoon ja on muutaman viime vuoden aikanasaanut jalansijaa Suomessakin. Kurpitsoista koverretaan lyhtyjätervehtimään tai karkottamaan pyhien miesten henkiä, jotka kansanperinteenmukaan nousevat Pyhäinpäivän aattona ihmisten keskelle. Kurpitsan lihastapuolestaan valmistuu herkkuja Pyhäinpäivän juhlapöytään, joka tänä vuonnakatetaan marraskuun 1. päivänä.

Koristeeksi sopivia kurpitsoita tuodaan Suomeen muun muassa Hollanista.Niiden menekki antoi Tyrvännön Marja ja Vihannes -tilaa pyörittäville RAIJAja JUSSIPEKKA MARKKASELLE idean satsata kotimaiseen halloweenkurpitsaan. Sesopii muutenkin tilan tuotantoon, jonka pääpaino on kesä-heinäkuussakorjattavissa mansikassa ja nippusipulissa. Syys-lokakuussa kypsyvä jamarkkinoitava kurpitsa ei häiritse päätuotteiden kiireisintä aikaa. Nekasvavat pellolla muovilla suojatuissa riveissä ja saavat vettä sekälannoitetta tihkukasteluletkujen kautta.

Vihannes ja koriste

Kolmen viljelyvuoden aikana Markkaset ovat kokeilujen kautta löytäneetSuomen oloihin sopivan kurpitsalajikkeen. Sen on kypsyttävä sopivanaikaisin, oltava väriltään kauniin tumman oranssi ja muodoltaan täyteläisenpyöreä. Varsi katkaistaan veitsellä niin, että jäljelle jää käteen sopivakahva. – Menekki on parantunut vuosi vuodelta ja viljelyalaa on hiemanlisätty. Myyntityötä on edelleen, vaikka ennakkotilauksiakin on tullut,Jussipekka Markkanen kertoo.

Noin puolet usean tuhannen kurpitsan sadosta myydään kukkakauppojen kauttaja toinen puoli päivittäistavarakaupan vihannestiskeiltä. Kuluttaja maksaakurpitsastaan noin 4 – 5 euroa kappaleelta. Ennen Pyhäinpäiväähalloweenkurpitsaa kannattaa pitää pihan koristeena kokonaisena, jolloin sesäilyy kuukausia. Koverrettuna kurpitsa kestää noin kaksi viikkoa,Markkanen muistuttaa. Oranssia pallukkaa kannattaa myös varjella koviltapakkasilta, koska se ei kestä jäätymistä. Pieni kirpaisu ei kurpitsaahaittaa.

Sisältä halloweenkurpitsa on varsin ontto. Siemenet roikkuvat keskellä jane kannattaakin koverruksen aikana ottaa talteen. Kuorituilla siemenillävoi koristella leipiä ja sämpylöitä ja pannulla paahtamalla niistä saaherkullista naposteltavaa. Itse kurpitsamalto käy hyvin säilöntään,piirakoihin ja vihannessosekeittoihin.