Viron puutarhaelinkeino EU:n kannalla

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Viron Puutarhaliiton (Eesti Aiandusliit) puheenjohtaja Kalle Reiter sanoo, että viron puutarhaelinkeino kannattaa maan liittymistä Euroopan Uniooniin. Kansanäänestys liittymisestä on syyskuussa. – Myös meidän firma, AS Sagro, äänestäisi liittymisen puolesta, jos sillä olisi äänioikeus. Oma mielipiteeni on kuitenkin vielä auki, mutta onhan tässä vielä aikaa ratkaista kanta, toteaa Reiter.

Reiter toteaa, että Viron markkinat ovat avoimena vihannesten ja muiden elintarvikkeiden tuonnille. EU-mailla on käytössä vientituki, jonka turvin esimerkiksi Hollannista tuodaan vihanneksia halvalla Eestiin. – Kun liitymme Euroopan Unioniin, ei tällaista vientitukea meille tuotaessa enää ole käytättävissä.

EU on maksanut ensimmäistä kertaa puutarhaelinkeinolle tukirahaa tänä vuonna. – Jos ostaa esimerkiksi korjuukoneen, saa puolet tukea, kertoo Reiter.

– Myös Viron valtio on tänä vuonna antanut ensimmäistä kertaa tukea vihannesviljelylle. Hallitus ja ministerit ovat vaihtuneet, ja he ovat nähneet, että vihannestuotanto on vaarassa loppua. Apuraha on ollut 2000 kroonia (122 euroa) hehtaarilta.

Suomestakin tuodaan nyt halvalla tomaattia Viroon. – Meidän hintamme on 13 kroonia (81 senttiä), mutta suomalaista tomaattia tulee 12 kroonilla (73 senttiä), toteaa Reiter.

Eestiläisten EU vastustus perustuu paljolti siihen näkökulmaan, että he ovat runsas kymmenen vuotta sitten päässeet eroon yhdestä liitosta, joten ei pitäisi mennä toiseenkaan liittoon. – EU ei tule olemaan henkilökunnalle niin hyvä kuin firmoille. Hinnat nousevat palkkoja nopeammin, arvioi Reiter.

AS Sagrolla on 100 hehtaaria avomaan vihanneksia ja 5 hehtaaria kasvihuonealaa. Avomaalla yritys tuottaa mm. keräkaalia, punajuurta, lanttua, purjoa, kiinankaalia, salaattia ja perunaa. Kasvihuoneista 2 hehtaaria on lämmitetty ja 1 hehtaarilla on käynnissä korjausrakentaminen. Kasvihuoneissa tuotetaan tomaattia 350 tonnia ja avomaankurkkua 400 tonnia. Yrityksellä on myös oma säilyketehdas ja autokorjaamo, jolla on katsastusoikeudet.

– Yrityksen kannattavin osa on ollut tekninen puoli, joka on kannattanut vihannespuolta. Tosin kesäkukat ovat tuottaneet myös hyvin tulosta. Kesäkukkia viljelevät naishenkilöt ovat meidän yrityksen ”Nokia”, naurahtaa Reiter.

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!