Pujot ovat vakava allergiahaitta

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Keskikesällä kukkiva pujo on yksi merkittävimmistä allergiaoireitaaiheuttavista kasveista maassamme. Allergia- ja Astmaliitto ja senpaikallisyhdistykset ympäri maata ovat jo vuosia järjestäneetpujontorjuntatalkoita ennen pujon kukintaa. Pujon torjunta alueellisestikannattaa, koska pujon raskas siitepöly leviää vain kasvustonläheisyydessä. Pujoallergisten elämä helpottuu jo, kun pujot on kitkettyomasta elinpiiristä. Tänä vuonna pujonkitkentätalkoita järjestetäänviikoilla 26, 27 ja 28. Talkoisiin osallistuvat Allergia- ja Astmaliittoyhdistyksineen sekä Suomen Kuntaliitto, Omakotiliitto, Kiinteistöliittoja Etelä-Karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutti.

Pujo lisääntyy tehokkaasti sekä kasvullisesti haarovan juurakkonsaavulla että siementen välityksellä. Yksi pujoyksilö saattaa tuottaa ylipuoli miljoonaa siementä kesän aikana. Pujon hävittämisessä kannattaasiis olla systemaattinen. Paras tapa hävittää pujo on kitkeä se samoiltaalueilta kahtena peräkkäisenä vuotena juuri ennen kukintaa. Kitkemisessäkannattaa käyttää nujuuttamistekniikkaa eli ottaa tukevasti pujonvarresta läheltä maata kiinni ja yrittää nujuuttaa juurakkomahdollisimman kokonaisena ylös. Pujon niittäminen ei hävitä pujoa,mutta helpottaa toki senhetkisiä oireita.

Pujon kukinta

Pujon kukinta alkaa Etelä-Suomessa keskimäärin heinäkuun puolivälissä japäättyy elokuun lopulla. Keski- ja Pohjois-Suomessa pölyäminen alkaaelokuun alussa, ja siitepölymäärät ovat pienempiä kuin etelässä. Kasvinsivuversot kukkivat usein pääversoa myöhemmin. Silloin tulee syyskuunalussa toinen, vähäisempi siitepölyhuippu, joten allergikolla voi ollakaksi oirekautta.

Siitepölyn tuottaminen voi jatkua heikkonamyöhemminkin ja päätyä vasta ensimmäisiin yöhalloihin.Tämänvuotista pujon kukinnan etenemistä voi seurata Allergia- jaAstmaliiton nettisivuilla: www.allergia.com > siitepölyä ilmassa.

Allerginen nuha ei ole pikkuvaiva

Allergisesta nuhasta kärsii 20 – 25 % suomalaisista. Kesäistäsiitepölynuhaa aiheuttavat pääasiassa tuulipölytteisten kasviensiitepölyt: alkukeväästä leppä ja pähkinäpensas, keväällä koivu jakeskikesällä heinät. Pujo voi aiheuttaa oireita alkusyksyn yöpakkasiinsaakka. Siitepölyallergisen kesäelämään kuuluvat siis vesinuha,punoittavat silmät ja huonosti nukutut yöt. Lapsilla saattaa oloahuonontavista allergiaoireista johtuen esiintyä käyttäytymishäiriöitä,keskittymiskyvyn puutetta ja haluttomuutta leikkeihin ja koulunkäyntiin.

Allerginen nuha ei ole pikkuvaiva: tutkimusten mukaan nuha heikentääelämänlaatua oletettua enemmän.Allergia- ja Astmaliitto kehottaa hoitamaan allergiaoireita lääkärinohjeiden mukaisella lääkehoidolla sekä tarvittaessa lääkärin valvonnassasiedätyshoidolla.

Allergia- ja Astmaliiton allergianeuvonta palvelee puhelimitse kokokesän ajan. Palvelu- numerossa 0600 14419 vastaavat terveydenhoidonammattilaiset henkilökohtaisesti kysymyksiin ma, ti, ke ja pe klo 9 – 13sekä to klo 15 – 19.Sisäilmaneuvonta palvelee puhelinnumerossa 0600 14429 ma ja to klo 9 – 13.Puhelujen hinnat ovat 78 senttiä minuutilta + paikallisverkkomaksu.

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!