Tomaatin lykopeeni on hyvä ”sydänlääke”

Kasvispainotteisen ruokavalion terveyshyödyt on tunnettu jo pitkään, muttatuoreen tutkimuksen valossa myös monipuolinen sekaruokavalio on hyväksisydämen terveydelle. Terveystieteiden maisteri TIINA RISSASENväitöstutkimuksen mukaan kohtuullinenkin kasvisten käyttö osana tavallistasekaruokavaliota voi alentaa sydäninfarktiriskiä.

– Jo puolet päivittäin syötäväksi suositellusta puolen kilon kasvismäärästätuo terveyshyötyjä, Rissanen kertoo. Hän selvitti väitöstutkimuksessaankasvisten, marjojen ja hedelmien käytön yhteyttä sydän- ja verisuonitautienriskiin keski-ikäisillä itäsuomalaisilla naisilla ja miehillä.

Lykopeeni alentaa sairastumisriskiä

Rissanen keskittyi tutkimuksessaan selvittämään erityisesti kasvistenkäytön yhteyttä tutkittavien lykopeenin saantiin ja verenlykopeenitasoihin. Lykopeeni on samankaltainen karotenoideihin kuuluvayhdiste kuin esimerkiksi porkkanasta saatava tutumpi beeta-karoteeni.Varsinkin tomaatti ja tomaattivalmisteet sisältävät runsaasti lykopeenia.Se kestää hyvin kuumennusta ja säilyy myös ruuanvalmistuksessa. Etenkinnuoremmilla ikäryhmillä keskeinen lykopeenin saantilähde on ketsuppi.

Rissasen tutkimuksessa veren lykopeenitasolla havaittiin selvä yhteyssydän- ja verisuonitautiriskiin. Miehillä, joiden veren lykopeenitaso olimatalin, oli yli kolminkertainen riski sairastua sydäninfarktiin taiaivohalvaukseen verrattuna miehiin, joilla veren lykopeenitaso olikohtalainen tai korkea. Matala lykopeenitaso oli yhteydessä myöskaulavaltimon seinämän paksuuntumiseen, jota niin ikään pidetään sydän- javerisuonitautien riskiä lisäävänä tekijänä.

Lisää tomaattiruokia

Tiina Rissanen on tutkimustulosten pohjalta valmis suosittelemaantomaattien käytön lisäämistä. – Suomalaiset syövät tuoreita tomaatteja noinkymmenen kiloa vuodessa, mutta käyttöä etenkin ruuanvalmistuksessa voisivielä lisätä. Myös valmiita tomaattisoseita ja -kastikkeita voi oikeinhyvin käyttää. Käsitellyistä ja kuumennetuista tomaateista lykopeeni itseasiassa imeytyykin paremmin kuin tuoreista, sellaisenaan syötävistätomaateista.

Jos tomaatti ei syystä tai toisesta sovi ruokavalioon, lykopeenin saanninvoi turvata muutenkin. Muita hyviä lähteitä ovat esimerkiksi verigreippi,vesimeloni ja ruusunmarja. Ne sisältävät lykopeenia suunnilleen yhtä paljonkuin tomaatti.

Terveystieteiden maisteri Tiina Rissasen väitöskirja ¤Association oflycopene and dietary intake of fruits, berries and vegetables withatherosclerosis and cardiovascular diseases¤ tarkastettiin Kuopionyliopistossa perjantaina 13. kesäkuuta.