Saarioisten liikemerkkiin brittiläinen silaus

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Saarioinen siirtyi toukokuun alussa käyttämään uudistettua liikemerkkiä. Uusi merkki yhdistää Saarioisten aiemman virallisen tekstilogon sekä sen rinnalla käytetyn kukko-tunnuksen. Ajanmukaistetussa merkissä Saarioisten kukolla on entistä merkittävämpi rooli ja persoonallinen ilme.

Saarioinen on kotimaisista elintarvikemerkeistä tunnetuimpia. Yritystä pitkään palvelleet kukko-tunnus ja Saarioinen-logo ovat viestineet perinteistä, laadusta ja maukkaasta ruoasta. Uudistetun liikemerkin myötä Saarioinen on edelleen tuttu, turvallinen ja laadukas. Logossa on haluttu säilyttää kaikki se positiivinen, joka Saarioisiin ja sen valmistamiin tuotteisiin liitetään. Lisäksi on haluttu vahvistaa Saarioisten visuaalista ilmettä sekä entistä selvemmin tuoda esille myös ajanmukaisuutta ja kykyä uudistua.

Liikemerkin uudistuksen yhteydessä myös Saarioisten tuotepakkausten ilmettä kehitetään entistä selkeämmäksi ja yhdenmukaisemmaksi. Uudella visuaalisella ilmeellä haetaan entistä voimakkaampaa näkyvyyttä myymälässä ja sitä kautta myynnin kasvua ja markkina-aseman vahvistumista.

Uusissa pakkauksissa logo esiintyy punaisella kaarevalla alustalla tuotekuvan rinnalla. Kuluttajien on näin entistä helpompi tunnistaa ja löytää Saarioisten tuotteet myymälässä. Kuluttajatutkimusten palautteet uudesta merkistä ja uudistetuista pakkauksista olivat erittäin positiivisia. Erityisesti kuluttajien mieleen oli kukon entistä suurempi rooli. Palautteen mukaan kukko korostaa osaamista sekä arvokkaita perinteitä, ja tuo samalla Saarioisten merkkiin lisää omaleimaisuutta.

Saarioisten liikemerkin uudistusprojekti käynnistyi noin kaksi vuotta sitten. Merkin on suunnitellut brittiläinen liikemerkkien suunnitteluun erikoistunut Holmes & Marchant International. Ensimmäiset uudella logolla varustetut pakkaukset ovat kaupoissa toukokuun alussa. Valtaosa pakkauksista uudistuu vuoden loppuun mennessä, satokausisäilykkeet syksyn kuluessa ja salaattikastikkeet ennen seuraavaa sesonkia. Mainonnassa ja yritysviestinnässä uusi merkki näkyy heti toukokuusta lähtien.

Saarioinen-konserniin kuuluu Ruoka-Saarioinen Oy, Liha-Saarioinen Oy ja Saarioisten Säilyke Oy. Ruoka-Saarioinen Oy:n valmisruokatehdas ja broilerjalostuslaitos sijaitsevat Sahalahdella. Tuotantolaitosten palveluksessa on keskimäärin 817 henkilöä ja vuorokauden aikana valmistuu lähes 400 000 valmisruoka-ateriaa.

Laajasta tuotevalikoimasta tunnetuimmat ovat jo alan klassikoita. Maksalaatikko, kaalikääryleet, lihapyörykät ja vispipuuro ovat olleet tuotevalikoimassa vuodesta 1957 lähtien. Merkittäviä tuoteryhmiä ovat mm. perinteiset laatikkotuotteet, Jyväbroiler-tuotteet, liha- ja kastikeruoat, mikroruoat, pastat, kasvisruoat, jälkiruoat ja pakastepuolivalmisteet.

Huittisissa, keskellä raaka-ainelähteitään, toimii Saarioisten Säilyke Oy. Yhtiö jalostaa pääosin kotimaiseen sopimustuotantoon kuuluvia marja- ja vihannesraaka-aineita vuosittain yli 20 000 tonnia. Päivittäinen tuotanto on noin 100 000 kiloa. Henkilöstöä tehtaalla on keskimäärin 327 henkilöä.

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!