Suomesta terveysruokien huippumaa?

Elintarvikkeiden innovaatioita pohtineen työryhmän mielestä Suomen tulisipanostaa terveyttä edistävien elintarvikkeiden tuotekehitykseen. Maa- jametsätalousministeri JARI KOSKISELLE raporttinsa torstaina luovuttanuttyöryhmä katsoo, että Suomen pitäisi tavoitella maailman huippua tällaistenelintarvikkeiden kehitystyössä.

Kehitystyön painopistealueeksi työryhmä nostaisi elintarvikkeet, joillavaikutetaan kansanterveydellisesti merkittäviin sairauksiin. Tällaisia ovatmuun muassa sydän- ja verisuonitaudit, ylipaino, luuston haurastuminen jaruuansulatuselimistön sairaudet.

Työryhmän mielestä elintarvikkeiden tuotekehitystyön tueksi tarvittaisiinkansallinen elintarvikeinnovaatiostrategia. Sen laatiminen olisikäynnistettävä mahdollisimman pian.

Tutkimuksen rahoitus uudistettava

Työryhmä ehdottaa myös elintarvikkeiden tutkimus- ja tuotekehitystoiminnanrahoituksen ja koordinoinnin uudistamista. Vastuu perustutkimuksesta olisiSuomen Akatemialla ja yliopistoilla, kun taas riskipitoisempien hankkeidenrahoitus jäisi Tekesin vastuulle. Maa- ja metsätalousministeriön rahoitustakohdennettaisiin korostetusti alkutuotantoon ja sen yhteydessä toimivaanjatkojalostukseen.

Innovaatiotyöryhmä painottaa raportissaan monitieteisen tutkimustoiminnanmerkitystä. Elintarvikkeiden tuotekehityksessä tulisi hyödyntää yhtä laillaelintarviketieteitä, elintarviketeknologiaa, biotieteitä, kliinistäravitsemustiedettä, lääketiedettä kuin liiketaloustiedettäkin. Yhdeksitutkimuksen painopistealueeksi työryhmä nostaisi nutrigenomiikan eliperimän vaikutusta ravintoaineiden tarpeeseen selvittävän tutkimuksen.

Funktionaalisen elintarvikkeen status on toistaiseksi myönnetty vain xylitol-purukumille. Terveyteen positiivisesti vaikuttavia elintarvikkeita ovat monet marjat ja vihannekset,jotka sisältävät kuidun ja vitamiinien lisäksi flavonoideja. Niillä arvellaan olevan mm. syöpää estäviä ominaisuuksia.

Kylmäpuristettu rypsiöljy on monissa kliinisissä tutkimuksissa alentanut kolesterolia. Rypsiöljy sisältää myös omega-3-rasvahappoja, joilla arvioidaan olevan myös mielenterveyttä parantavia vaikutuksia.

Perinteinen suomalainen kaura on vatsan toimintaa tasapainottava ruoka-aine. Suomalainen Yosa on ensimmäinen tuote maailmassa, joka valmistetaan fermentoimalla kauralesettä tarkoin valituilla maitohappo- ja bifidobakteereilla. Näin Yosassa on yhdistetty kaksi terveysvaikutteista ominaisuutta samaan tuotteeseen. Siinä on kauraleseen liukoinen beetaglukaani, joka alentaa veren kolesterolia, ja probioottisten maitohappobakteerien hyvät ominaisuudet, jotka vaikuttavat suotuisasti suoliston mikrobiflooraan ja suojaavat monilta sairauksilta.