Tuottajien verkottuminen on vastaus kaupan keskittymiseen

Vihanneskauppa on entistä keskittyneempää. Jakeluterminaalit ovat vain Ruuhka-Suomessa ja ostajien aika on rajallinen. Jotta tuhansien tuotantopaikkojen tarjonta voidaan ohjata kulutukseen, tulee tarjonnan verkottua. Tähän tarpeeseen syntyi keväällä 1999 Itä-Suomen tuoreverkko, kertoo toimitusjohtaja Kari Lyytinen.

Itä-Suomen tuoreverkko markkinoi noin 80 tuottajan vihanneksia. – Asiakas voi saada yhdellä puhelinsoitolla 20-25 tuotteen lajitelman. Olemme tehneet tuoreverkosta kysynnälle ja tarjonnalle kohtauspaikan, sanoo Lyytinen.

– Edut verkottumisesta ovat selkeät sekä kaupalle että tuottajille. Ostotoiminta helpottuu, tuotevirrat ovat tasaisia, toimintavarmuus on lisääntynyt, kiertonopeus on parantunut, luettelee Lyytinen.

– Verkottuminen mahdollistaa myös tuotekehityksen. Verkottuminen tuo mukanaan kustannussäästöjä niin ostossa kuin myynnissäkin sekä rahdeissa ja laskutuksessa. Viljelytarvikkeita voidaan saada yhteisostoilla edullisemmin. Kaiken lisäksi verkottuminen vakauttaa tuotteiden hintatasoa. Parina viime vuotena tuottajat ovatkin saaneet kohtuullisen korvauksen.

– Tuoreverkossa olevat viljelijät ovat myös keskenään yhteistyössä ja antavat avoimesti neuvonta-apua ja vinkkejä toisilleen. Vuoroviljelyn mahdollisuus kasvaa. Verkottumisen ansiosta yrittäjä voi pitää lomaa rauhallisin mielin, sillä markkinat eivät karkaa loman aikaan.

Kuluttajaystävällistä hinnoittelua ja pakkauksia

Kari Lyytinen perää harvinaisiin varastojuureksiin järkevää hinnoittelua: ei voi olla oikein, että lihakeitossa palsternakka maksaa enemmän kuin liha. – Vähittäiskauppaan tulisi saada tieto siitä, että palsternakkaa ja selleriä ei hävikkien pelossa tarvitse myydä nelikertaiseen hintaan tuottajahintaan nähden. Ei hevi-osaston tulos parane näillä pienivolyymisillä tuotteilla, vaan nekin tulee saada kiertämään ripeästi.

Tuoreverkon viljelijät suunnittelevat tuotannon markkinointimahdollisuuksien mukaisesti.- Hyvästä suunnittelusta huolimatta voi ruuhkia tulla, kun luoja tekee oikkujaan. Viljelijöillä tuleekin olla valmius kyntää maahaan, jos ei järkevällä hinnalla mene kaupaksi, toteaa Lyytinen.

– Kuluttajien toiveita on kuunneltava. Ei ole kovin kuluttajaystävällistä, että hän joutuu ostamaan 1- 1,5 kilon varsisellerin, kun hän ei sitä tarvitse. Me olemme kehittäneet 500 gramman tasapainopakatun varsisellerin, jolloin kuluttajalle saadaan sopiva kertaostos. Suvituore-tuotemerkkimme kertoo, että tuotteen ovat jäähdytetty ja ne tulevat hevitiskille ensiluokkaisina.

Kari Lyytinen ei epäile lainkaan suomalaisen tuotannon kilpailukykyä.- Suomalaisten tuotteiden puhtaus ja aromikkuus ovat vahvoja ylivoimatekijöitä. Viljelijäpuolen tulee ryhdistäytyä siinä, että saadaan isompia yhteistyöverkkoja. Ulkomaisten kaupan ketjujen tuleminen tietää joka tapauksessa lisää kilpailua.

Kari Lyytinen on pitkän linjan vihannesosaaja. Hän on vuosikymmeniä työskennellyt tukkuliikkeiden palveluksessa. Nyt hänen osaamisensa on tuoreverkon tuottajien käytössä. Itä-Suomen Tuoreverkon toimipiste on Kuopiossa.