Kevyemmin kokouksissa

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Kokoustarjoiluista kertyy vuoden mittaan valtava kalorimäärä, joka eivälttämättä juoksemalla vyötäröltä lähde. Pasteijan, pullan ja viinerinsijaan suositellaan kevyttä ja kaunista tarjottavaa, joka sekä keventääkokousta että vie myös palaveria keveästi eteenpäin.
-Kokoustenkeventämiselle on myös kansantaloudellisia perusteita, väittävätKotimaiset Kasvikset ry ja Suomen Sydänliitto ry, jotka julkistivat tänääntarjoiluoppaan.

-Olemme arvioineet, että jopa 40 prosenttia toimihenkilöistä on vaarassalihoa kokoustarjoilujen vuoksi, muistutti ravitsemusasiantuntija PIRJOKOIVISTO Sydäntautiliitosta. Pullalla ja viinerillä pari kertaa viikossaryyditetyn kokoustahdin ylimääräinen energia-annos saattaa nostaa puntarinviisaria kahdesta yli neljään kiloon vuodessa. Pari pasteijaa perneuvottelu voi nostaa lukemia jopa yhdeksään kiloon vuodessa.

Kolesterolitason nousu ja lihavuus huolestuttavat

Julkistustilaisuudessa puhunut Kansanterveyslaitoksen pääjohtaja JUSSIHUTTUNEN sanoi kantavansa huolta väestön kolesterolitason kasvusta jalihomisen yleistymisestä.
– Nämä yhdessä lisäävät sepelvaltimotaudinriskiä, johon kuolleisuus ei ole enää laskenut vuoden 2000 jälkeen.Kasvis- ja hedelmävoittoinen ruokavalio oleellisesti vähentääsepelvaltimotaudin ja syövän synnyn riskiä samoin kuin aikuisiändiabetesta.

Kokouksissa tarjoiltavat kasvikset ja hedelmät tarjoavat oivallisenvaihtoehdon toteuttaa tavoitetta nauttia puoli kiloa kasviksia päivässä.Ne pitävät sopivaa vireystasoa yllä pitkissäkin kokouksissa ja antavathyville päätöksille vauhtia.

Ammatikseen kokouksissa istuva tietää

Kansanedustaja SIRPA PIETIKÄINEN kertoi oppaan julkistamistilaisuudessaomakohtaisia kokemuksiaan parin vuosikymmenen ajalta. Hänen mukaansapasteija-pullalinjalle sortuu herkästi.
-Vaikka syöntimäärä olisi pieni,niin kiloja kertyy, hän vakuutti.

-Miksi sitten muutos on vaikea? Siksikö, että kokouksen järjestäjän onhelpompi ottaa ne pasteijat listalta? Pietikäinen kysyi. -Tarjolla onkuitenkin valtavasti muita vaihtoehtoja; ruisleipäsiivu ja sen päällerasvan tilalle kasvitahnalevitettä tai siivu paprikaa. Juotavaksi limsantilalle esimerkiksi porkkanamehua ja naposteltavaksi kasviksia jahedelmiä.

-Nämä ovat myös maultaan huomattavasti parempia kuin perinteisetkokoustarjottavat. Samalla on helppo suosia kotimaisia tuotteita javaikuttaa ympäristöön kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti,Pietikäinen korosti.

Tarjoilujen tilaajille ja suunnittelijoille

Kevennä kokousta -kokoustarjoiluopas sisältää kevyiden ruokaohjeidenlisäksi vihjeitä kokoustarjoilujen tilaajille, kokousten järjestäjille jakokouksissa kävijöille. Opas palvelee hyvin myös keittiöhenkilökuntaa ettätarjoilun suunnittelusta vastaavia. Opasta jakavat Kotimaiset Kasvikset ryja Suomen Sydänliitto ry.

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!