Missä luuraa Suomen suurin mansikka?

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto järjestää kesän aikanaleikkimielisen kilpailun, jossa haetaan Suomen suurinta mansikkaa ja senkasvattajaa. Kisaan voivat osallistua niin kotipuutarhurit kuinammattiviljelijät ympäri maan. Lopputuloksen ratkaisee mansikan paino.

Kilpailuaikaa elokuun alkuun

Suomen suurinta mansikkaa voi pelloiltaan etsiskellä elokuun 2. päiväänasti. Kisaan osallistuva mansikka on mitattava ja punnittava tarkallavaa¹alla kahden todistajan läsnäollessa. Järjestäjät suosittelevat myösmarjan valokuvaamista vaa¹alla ja mittanauhan vieressä.

Marjassa ei saa olla multaa tai ylimääräistä pintakosteutta lisäämässä senpainoa. Marjaan saa jäädä verhiö ja kanta, mutta mansikan halkaisijaamitattaessa ei verhiötä ja kantaa saa laskea mukaan. Palkintosijoillesijoittumisen edellytys on lisäksi, että mansikka pakastetaan kokonaisenamyöhemmin tehtävää tarkastusta varten.

Kilpailu syntyi jäsenaloitteesta

Suomen suurin mansikka -kilpailun järjestämistä ehdotti marjanviljelijä ja viljelykonsulentti Ismo Ruutiainen Kiteeltä. Hänen ehdotuksensa hyväksyttiin Hedelmä- ja Marjanviljelijäin liiton vuosikokouksessa liitettäväksi toimintasuunnitelmaan.

– Ajatus tuli mieleen, kun tiedotusvälineiden suurin mielenkiinto on kohdistunut siihen, mistä löytyy halvimmat mansikat. Kun etsitään Suomen suurinta mansikkaa, on positiivista ajateltavaa.

Palkinnoksi kärikisijoille sijoittuneille on luvassa muun muassa kylpyläloma, risteily ja erilaisia säilöntätarvikkeita.

Ilmoittautumislomakkeita voi tilata Hedelmän- ja Marjanviljelijäinliitosta p. (09) 5841 6536, tai täyttää lomakkeen internet-sivullawww.puutarhaliitto.fi. Sivuilta löytyvät myös kilpailun säännöt.

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!